Soome ja eesti arvukategooriat iseloomustavad ühesugused mitmusetunnused: nominatii-vis *t ja obliikvakäändeis *i, nt sm silmät : silmistä, e silmad : silmist. Seevastu eesti de-mitmuse vormid silmadest, jalgadest on aga selgelt hilise eriarengu tulemus, lähtekohaks postpositsionaalne komitatiiv: jalgade-ga < jalgade kaas.

Soome keel arhailisemana on säilitanud mitmusetüve paremini kui eesti keel, kust rõhutu silbi diftongi järelkomponent on alati kadunud: jaloista > jalosta > jalust, *kepeistä > kepest jt. Seevastu on pea- ja kaasrõhulises silbis püsinud esialgsed suhted hästi ka eesti keeles: maist, raamatuist , lepikuist (sm lepikoista). Kontraheerunud noomeneis on mitmusetüvi samuti diftongiline nii soome kui eesti keeles, nt pensaita – põõsaid, kulu-neita – kulunuid jt. Neist lähtunud analoogia on viinud eesti keeles diftongi ka sellistesse mitmusevormidesse, kus teda tegelikult ei ootaks, nt rumalaid, pimedaid, jäneseid jt.

Diftongi järelkomponendi kadu rõhutust asendist on mõnedes sõnatüvedes põhjustanud mitmusevormide kokkulangemist ainsuse omadega (linnuista > linnusta). Uus tugeva-astmeline mitmusetüüp lintuilla, lintuista kujunes välja genetiivipõhjalise komitatiivi lintuin + k vahendusel. Eesti keele puhul tuntakse tugevaastmelist i-mitmust kirderanni-kumurdes (jaost, letist) ja Tartu murdes (nalust \’naeltest\’, mäkil \’mägedel\’ jt). Soome keel viljeleb tugevaastmelist i-mitmust põhiliselt Viiburi murdes. Paiguti tuntakse Soomes ka loi -, löi– ja si-vorme, nt idamurdeis lehtilöist \’lehtedest\’, edelamurdeis pyyssi (: pyy) \'(põld)püüsid\’. loi-, löi -vorme leidub piiratult ka Eino Leino luules. Eestis kuulub hilistekkelistest mitmusetüüpidest kirjakeelde ainult de-mitmus (jalgadest , kätest jt.). Varem on mõnel määral kasutatud ka a-mitmust (poissa , käsa jt).

Võtmesõnad: soome keel, eesti keel, morfoloogia.

KIELTEN SAMANKALTAISUUDEN VAIKUTUS KAKSIKIELISEN LAPSEN KIELTEN OMAKSUMISEEN

Sirje Hassinen

Oulun yliopisto, SUOSALO

Maailmassa esiintyy monenlaista kaksikielisyyttä. Varhaislapsuudessa kaksikielisessä perheessä omaksuttu simultaaninen kaksikielisyys on tuottanut usein hyviä tuloksia. Olen tarkkaillut tutkimuksessani kahden sisaruksen kielenomaksumista kaksikielisessä perheessä ikävaiheessa 1.2 – 4.0. Tarkastelun pohjana ovat 33 tunnin ääninauhoitteet ja neljän vuoden aikaiset päiväkirjamerkinnät, joiden perusteella olen analysoinut kahden läheisen sukukielen, viron ja suomen omaksumista.

Suurella osalla tutkituista kaksikielisistä lapsista kielet vaikuttavat jollakin tavalla toisiinsa. Koodien yhdistyminen (language mixing) on kaksikielisen lapsen kielenkehitykseen kuuluva normaali ilmiö ja sekä rikastuttaa että ilmeisesti tukee lapsen kielenkäyttöä. Kielioppaillani koodien yhdistymistä oli runsaasti. Yhdistymisiä esiintyi kumpaakin suuntaan. Kumpikin kieli sulautui toiseen monella eri tasolla: varhaisvaiheessa eniten leksikaalisesti, myöhemmin morfofonologisesti ja -syntaktisesti. Tutkimuksessani vertailuaineistona käytettyjen tutkimusten valossa kielioppaani erottuvat sekä koodien yhdistymisen runsaudellaan että pitkäaikaisuudellaan.

Miten kielten samankaltaisuudet ja erot saattavat vaikuttaa yhdistymisen runsauteen? Viron ja suomen kaksikielisyydessä kielten läheisyys saattaa joillakin kielen alueilla nopeuttaa ja joillakin hidastaa kielten eriytymistä. Sekä samankaltaisia että eroavia piirteitä löytyy kaikilla (kieliopillisilla) tasoilla. Kielioppaideni aineiston analyysin valossa näyttää siltä, että kaksikielinen virolais-suomalainen lapsi pystyy omaksumaan kielten täysin erilaiset ja täysin identtiset piirteet, mutta kielten osittaiset päällekkäisyydet (esim. läheiset muodot ja funktionaaliset erot) aiheuttavat koodien yhdistymistä. Suomen ja viron samankaltaisuudet ja erot vaikuttavat kielten omaksumiseen ja niillä saattaa olla eri tehtäviä lasten eri kehitysvaiheissa. Tutkimukseni keskeinen hypoteesi on, että kielten samankaltaisuus saattaa vaikuttaa jopa kielteisesti kielten omaksumiseen.

Avainsanat: simultaani kaksikielisyys, läheiset sukulaiskielet viro ja suomi, koodien yhdistyminen

VIRO TOISENA KIELENÄ: TUTKIMUSTULOKSIA JA -TAVOITTEITA

Anu-Reet Hausenberg

Tallinnan pedagoginen yliopisto

Viro toisena kielenä on käsite, joka tuli käyttöön itsenäisen Viron kielilain yhteydessä. Kielilain päämääränä oli vahvistaa viron kielen heikoksi käynyt asemaa Virossa valtiovallan kautta. Näin käsite syntyi poliittisten muutosten helmassa, ja poliittiset päätökset ovat vaikuttaneet viro toisena kielenä -tutkimukseenkin monella tavalla. Nopea uudistumistarve on pakottanut toimimaan ilman perustutkimuksia tai pinnallisten tutkimusten ja ulkomaisen kokemuksen varassa. Vasta toiminnan tuloksista käy ilmi, millä alalla tarvitaan uutta tietoa omasta kielestä lähtien.

Esitelmässä käsitellään viro toisena (vieraana) kielenä seuraavia tutkimusaloja:

• Sosiolingvistinen tutkimus: viron kielen asema, yhteiskunnalliset asenteet, muunkielisen väestön integraatio toimivan kaksikielisyyden perusteella;
• Viro toisena kielenä opetus: venäjänkielisen koulun uudistaminen, koulumallit, aikuisten opetus, oppikirjat, opetusmenetelmät;
• Kielitaidon arviointi ja siihen liittyvät ongelmat;
• Kontrastiivinen kielentutkimus.

Tutkimusalojen erittely on kuitenkin muodollinen, kaikki alat ovat keskenään syy-yhteydessä. Integraation tavoitteet edellyttävät tehokasta kielenopetusta, vieraan kielen opetus tarvitsee äidinkielenopetuksesta eroavaa lähestymistä ja oppimateriaalia. Aikuisten työmahdollisuudet on kytketty viron kielen taitotasoon, kielitaitoa mittaavilta kielikokeilta odotetaan tarkoituksenmukaista laatutasoa. Sekä tehokkaan opetuksen että kielitutkinnon laadun takaa monenlainen kielitieto ja soveltavan kielitieteilijän ammattitaito. Viro toisena kielenä -tukimus on päässyt alkuun vasta viime vuosikymmenellä. Tutkimustarpeet ylittävät monikertaisesti potentiaalisten tutkijoiden voima-, aika- ja perustiedon -varoja. Enemmän tuloksia on opetusalalla, etenkin oppikirjojen laadinnassa, koko kentän systemaattista tutkimusta ei ole syntynyt.

Asiasanat: viro toisena kielenä, kielentutkimus, kielenopetus

O AINA TYÖN TOUHUSSA KU KUSIAINEN

Heinike Heinsoo

Tarton yliopisto

Sanaston perusteella voi aika paljon päättää kansallisesta luonteesta. Saamelaisilla on paljon lunta merkitseviä sanoja ja värien ymmärtäminen on eri kansoilla ja kielillä erilaista. Kieli kuvaa aika lailla kansallista mentaliteettia. Tietyt stereotyypit ovat syvästi juurtuneita myös muidenkin kansojen mieleen – esimerkiksi tunnettuja stereotyyppejä ovat ahkera saksalainen, ylpeä espanjalainen jne. venäläisistä tulee mieleen laiska Ivan uunin päällä, joka kuitenkin pärjää elämässä. Autostereotyypeistä on sekä suomalaisilla että virolaisilla ensimmäisellä sijalla työteliäisyys.

Esitelmässäni haluaisin sanaston, sananlaskujen ja muun suullisen ja kirjallisen perinnön avulla analysoida virolaisten ja suomalaisten suhtautumista työhön ja sen tuloksiin kautta aikojen. Suhtautuminen työhön on aika erilaista – se on pakko, mutta siihen voi reagoida aika erilaisesti:

 

Kyllä niitä töitä pian tekis, ajatukset ne kun ajan vie. Saarijärvi Toiset elävät työllänsä, toiset suullansa. Eurajoki

Ei lopu työ talosta enemmän ku piina helvetistä. Tohmajärvi

En minä työtä prkeä, uskallan käyvä vaikka työn viereen moate. Mäntyharju

Ainakin Topeliuksen luoma suomalainen (auto)stereotyyppi Matti oli kolmesta palvelijasta (Iivana venäläinen, Eerikki Ruotsalainen ja Matti Suomalainen) se, joka sai työnsä valmiiksi myöhemmin kuin muut, mutta hänen työnsä tulos oli laadukkain.

KOKIJARAKENTEEN KONTRASTOINTIA KONSTRUKTIOKIELIOPIN NÄKÖKULMASTA

Minna Jaakola

Helsingin yliopisto

Esitelmässäni tarkastelen sukukielten kontrastoivaa tutkimusta konstruktiokieliopin näkökulmasta. Käytän lähtökohtana erityisesti Croftin (2001) radikaalin konstruktiokieliopin (Radical Construction Grammar) esiin nostamia kysymyksiä. Croftin perusajatuksena on, että syntaktiset kategoriat ovat konstruktiokohtaisia. Koska konstruktiot ovat kielikohtaisia, ovat myös syntaktiset kategoriat kielikohtaisia.

 

Testaan näitä ajatuksia vertaamalla toisiinsa suomen ja viron kokijarakenteita, jotka ovat muotoa [SUBSTgen/ade on SUBST/ADJ/ADV + 1.INF] ja [SUBSTade on SUBST/ADJ/ADV + da-INF]

1. Vanematel on võimalik koju jääda.

2. Yleisöllä on lupa luoda tähtiä ja murhata esiintyjiä.

3. Pelaajien on lupa olla tyytyväisiä suoritukseen.

Rakenne ilmaisee sekä virossa että suomessa tilaisuutta, velvollisuutta, lupaa tms., joka kohdistuu ensimmäisen NP:n tarkoitteeseen (vanematel, yleisöllä, pelaajien). Suomea ja viroa erottaa kuitenkin se, että suomessa rakenteen ensimmäinen NP voi olla adessiivin ohella genetiivisijainen, ja puhtaimmin nesessiivisissä ilmauksissa genetiivi on jopa pakollinen (esim. mun on pakko mennä vs. *mulla on pakko mennä ). Virossa ensimmäinen NP on adessiivissa, ei koskaan genetiivissä. Suomessa genetiivisijainen ykkösargumentti liittyy laajempaan genetiivin subjektimaiseen käyttötapaan (genetiivisubjektin käsitettä käyttää esim. Vilkuna 1996). Adessiivijäsenelle ei subjektitulkintaa ole tarjottu kummassakaan kielessä. Kokijarakenteen argumentteja on tarkasteltava suhteessa infiniittisten verbinmuotojen ja yksipersoonaisten verbien argumentteihin. Tästä näkökulmasta on relevanttia sekin, että kokijarakenne esiintyy usein nollapersoonaisena (esim. nyt on sitten katsottu, että 0 on aika antaa näiden paineiden purkautua ; Majas, kus 0 on hea elada, peab olema valgust).

Haarukoin esitelmässäni sitä kontekstia, joka olisi otettava osaksi kokijarakenteiden kontrastiivista analyysiä. Croftin teesien perusteella rakenteita olisi käsiteltävä ennen kaikkea osana kielen omaa systeemiä. Siten kokijarakenteiden vertailussa on otettava huomioon se ilmausten verkko, johon ne kummassakin kielessä asettuvat.

Croft, William 2001: Radical construction grammar. Syntactic theory in typological perspective . Oxford, Oxford University Press.

Vilkuna, Maria 1996: Suomen lauseopin perusteet. Kotimaisten kielten tutkimus-keskuksen julkaisuja 90. Edita, Helsinki.

Avainsanat: konstruktiokielioppi, konstruktiot, sijanmerkintä

INFINITIVUS CUM VERBO COLORATIVO -TYYPPISET KONSTRUKTIOT VEIKKO HUOVISEN HAVUKKA-AHON AJATTELIJA -ROMAANISSA

Maria-Magdalena Jürvetson

Tallinnan Pedagoginen yliopisto

Koloratiivikonstruktion pääverbin ilmaiseman tekemisen perusteella Huovisen käyttämät infinitivus cum verbo colorativo -konstruktiot voidaan jakaa ääntä, liikettä tai sen ohella ääntä, tekemistä tai sen ohella ääntä, asentoa tai olemista ja näköhavaintoja kuvaaviin ryhmiin.

Pelkästään ääntä kuvaavia verbaalisia koloratiivikonstruktioita on käsittelemässäni tekstissä 6, joista nauramista kuvaavia 5. Toiminnan pääilmaisimina esiintyvät verbit nauraa (5) ja laskea (1). Konstruktiot on lueteltu frekvenssijärjestyksessä pääverbin mukaisesti. a) asymmetriset l. infinitiivialkuiset konstruktiot: nauraa räkätellä, nauraa kikattivat, nauraa kuhisivat. Kaikki nämä asymmetriset ääntä ilmaisevat koloratiivikonstruktiot liittyvät ihmiseen. Nauraa -konstruktio kuvaa pääasiallisesti romaanin päähenkilön Konstan naurua: 4 kertaa, joista kerran Konstan mietiskelyyn liittyvässä ajatusrepliikissä ja kerran yhdessä hänen kaverinsa Mooseksen kanssa ja vain yhden kerran romaanin muiden henkilöiden (Anselmin pojat) kanssa, vaikka myös siinä tilanteessa Konsta itse on läsnä ja mukana. b) 1 symmetrinen konstruktio: , alkoi — laskea kolkuttaa .

Erilaista liikettä kuvaavia verbaalisia koloratiivikonstruktioita on tarkasteltavana olevassa teoksessa 9, joista kaikki ilmaisevat myös yleensä kulkemista. Suosituimmat pääverbit ovat juosta ja kävellä, joista kumpikin on koloratiivikonstruktion pääverbinä 3 kertaa. Koloratiivikonstruktiot on lueteltu frekvenssijärjestyksessä pääverbin mukaisesti. a) asymmetriset konstruktiot: juosta lipsutti, juosta rapusi . Juoksijana on eläin yhdessä tapauksessa, 2 konstruktiota liittyy ihmiseen. Juoksemistapaa kuvaa konstruktio juosta hipsutteli , kun taas juosta rapusi ja juosta lipsuttaa liittyvät läheisesti ääntä ilmaiseviin konstruktioihin; kävellä käpsytteli , kävellä käpsyttelivät. Kävelijänä on lintu yhdessä tapauksessa, 2 konstruktiota liittyy ihmiseen; mennä huhtoi, pudota kupsahti. b) 1 symmetrinen konstruktio: voi — laskea humauttaa. Rajaa pelkästään liikettä tai sen laatua kuvaavien ja liikkeen ohella myös ääntä kuvaavien verbien välille on vaikea vetää. Edellä luetelluista koloratiiviverbeistä kuvaavat liikkeen ohella ääntä seuraavat: kupsahtaa ja humauttaa.

Tekemistä ja toimintaa kuvaavia konstruktioita löytyi tutkimusaineistosta 2, myös niissä käytettyjä pääverbejä on 2: kutoa ja hakata. a) asymmetriset konstruktiot: kutoa helskytteli , hakata räikytti. Molemmat tekemistä ja toimintaa kuvaavat koloratiiviverbit kuvaavat tekemisen ohella myös ääntä.

Asentoa tai olemista kuvaavia verbaalisia koloratiivikonstruktioita oli tutkimusaineistossa 3, myös pääilmaisimena esiintyviä verbejä oli 3: a) asymmetriset konstruktiot: istua kyykötti, seistä tökötä. b) sym-metrinen konstruktio olla jurottaa. Näköhavaintoa ilmaisevaan katsoa-verbiin liittyy vain 1 asymmetrinen konstruktio: katsoa pallitti (s. 34). Koloratiivikonstruktiossa katsoa pallitti vahvistetaan koloratiiviverbin ilmaisemaa tekemisen tapaa lisämääreellä kirkkain silmin.

Yksittäisistä pääverbeistä yleisin Huovisen romaanissa on nauraa, joka on konstruktion pääverbinä viisi kertaa. Kolme kertaa esiintyvät juosta ja kävellä , muut verbit (mennä, katsoa, kutoa, pudota , laskea [laskeutua], laskea [numeroin], olla, istua , hakata, seistä) esiintyvät jokainen vain kerran.

Koloratiivikonstruktioiden osat seuraavat tutkimusaineistossa välittömästi toisiaan siten, että pääverbi on ensimmäisenä ja koloratiiviverbi sen jäljessä. Predikaattina oleva koloratiiviverbi on 14 lauseessa imperfektissä, 4 lauseessa preesensissä, joista yhdessä koloratiiviverbi on imperatiivimuodossa (seistä tökötä). Verbaalinen koloratiivikonstruktio on luonnollisesti vain yksi tyylikeino ilmaista toiminnan ja olemisen laatua tai tapaa.

Avainsanat: infinitivus cum verbo colorativo -tyyppiin kuuluvat verbaaliset koloratiivikonstruktiot, asymmetriset ja symmetriset konstruktiot, ääntä, liikettä, tekemistä, asentoa tai olemista ja näköhavaintoja kuvaavat konstruktiot

VIRON KONSONANTTIEN MUKAUTUMINEN SUOMENVIROLAISTEN PUHUMAAN SUOMEEN

Inkeri Jääskeläinen

Suomalais-ugrilainen laitos

Helsingin yliopisto

Suomalaisten ja virolaisten kanssakäyminen on kautta aikojen ollut ystävällistä. Neuvostokautena virolaisten ja suomalaisten kanssakäyminen väheni rajusti, mutta Viron uudelleen itsenäistymisen myötä virolaisten laajamittainen muuttovirta Virosta alkoi 1990-luvun alkupuolella, ja virolaisia muutti mm. Suomeen.

Väitöskirjassani käsittelen suomenvirolaisten äidinkielen vaikutusta suomen ääntämiseen, koska siirtyminen toisen kielen puhuma-alueelle vaikuttaa merkittävästi enemmistökielen muotoutumiseen uudessa yhteiskunnassa. Tutkimus perustuu 1940-1990 -luvuilla Suomeen muuttaneiden virolaisten nauhoitettujen haastattelujen analyysiin. Tutkimukseni lähtökohtana on havaintoni siitä, että suomen ja viron kielen läheisyys aiheuttaa suomenvirolaiselle suomen käyttäjälle monenlaisia vaikeuksia, joiden taustalla ilmenee useimmiten oman äidinkielen erilainen rakenne sekä ääntämispohja ja -tapa. Suomen ja viron lähisukulaisuudesta on aiheutunut varsin monelle virolaismuuttajalle pulmallisia tilanteita, joissa lähisukukielet sekoittuvat helposti keskenään:

– Jos ma puhun viroa, mulle tule suomenkielista sõna välin. Puhun suomeks ja äkki ma laitan vironkielisen tekstin. (80N1ItV/Ta).

Siina käy kaikki läpi. Mita tunDuB hassumalt, mitä hausekmmalt. Seepärast on tieDettavaD ├ásjaD, miDa sa et os├á yhessa kieles sano, mika toisessa ei ole sanaGi sita varten. Ajattuksel ei ole vastineD. Jos tyttö tul├¿ tänne ja ma lähetan se k├áuppa ja sanon, et kuule ma tarvitsen noin ja noin mutta ta seittu. Siin on niin monta ├ásja siina yhessa sanassa, et jos ma suomeks sita pitasin selitt├á, puoli tunti selittan (40N1nEtV/Am.)

Esitelmässäni keskityn suomenvirolaisten konsonanttien ääntämiseen ja tarkastelen haastatteluista poimittujen esimerkkien pohjalta, miten virolaismuuttajien äidinkielensä vaikuttaa heidän uuteen käyttökieleensä.

TRANSFER MORFOLOGIASSA – ONKO SE MAHDOLLISTA?

Annekatrin Kaivapalu

Jyväskylän yliopisto

Siirtovaikutuksen mahdollisina vaikutusaloina alan teoreettinen, pääosin englanninkielinen tutkimus luettelee usein vain fonologian, syntaksin ja semantiikan. Morfologisesti mutkikkaiden kielten oppimista on tutkittu vähän, ja tällöinkin oppijoiden äidinkieli on usein ollut morfologisesti köyhä kieli, josta ei ole ollut juuri siirrettävää kohdekieleen. Tältä pohjalta väitetään jopa toisinaan, ettei siirtovaikutus morfologiassa ole mahdollista lainkaan, vaikka siirtovaikutuksen tutkijoiden teoreettisista näkemyksistä riippumatta suomen ja viron oppijat sekä opettajat ovat tehneet havaintoja siitä, kuinka äidinkieli pyrkii muokkaaman kohdekieltä kielen joka tasolla.

 

Çidinkielen ja kohdekielen prosessien välisen vaikutuksen tutkimiseen morfologian osalta virolaisten suomen kielen oppiminen tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet, sillä transferin olemassaolo vaatii jonkinlaista kosketuspintaa: molemmissa kielissä on oltava jotain, joka oppijan mielessä on siirrettävissä. Viron ja suomen kielessä on sanoja, joilla on sama tai erittäin läheinen vartalo ja monikon partitiivissa, illatiivissa sekä elatiivissa ainakin yksi samalla tavalla taipuva (lukuun ottamatta sijapäätteitä, varsinkin illatiivin päätettä) rinnakkaismuoto, esim. vir. aineid: aineist: aineisse ja sm. aineita: aineista: aineisiin. Niiden sanojen taivutus pitäisi olla virolaisille suomenoppijoille helpointa.

Esitelmässäni pyrin lukiolaisten taivutustestien perusteella analysoimaan, miten virolaiset suomenoppijat taivuttavat monikossa viron ja suomen samanvartaloisia ja samalla tavalla taipuvia sanoja.

Avainsanat: transfer, virolaiset suomenoppijat, nominien monikko

TEKSTI OMADUSED ALLKEELITI EESTI KEELE KUI TEISE KEELE ═PETAMISE ASPEKTIST

Krista Kerge

Tallinna Pedagoogikaülikool

Eesti keele õpetamine on seni keskendunud n-ö kirjakeelele, võtmata arvesse keelevariantide olemasolu, kuigi riigi keeleseadust katvad tasemestandardid (vt Kerge 1996; Ehala, Saarso, Vare, ═ispuu 1997; Loog, Kerge 1999) nt registrite eristamist juba kesktasemel nõuavad. Ettekandel on sellest lähtuvalt kolm aspekti.

Esiteks vaadatakse autori ja tema kolleegide (vt Hennoste 2000) seisukohtade alusel, kuidas kirjakeelt defineerida ja millised keelevariandid peaksid võõrkeeleõppes üldse olema aktuaalsed. Autor on seisukohal, et igapäevakeelt tuleks mõista kui eesti ühiskirjakeele tuumosa ja käsitada laiemalt kui nn kõne- ehk argikeelt (vt Kerge 2000).

Teiseks tutvustatakse autori seni käsikirjalise uurimuse (Kerge 2001a) põhjal viie allkeele tekstilause keerukusparameetreid, näidates lühidalt ära ka nende allkeelte õpetamistarbe põhjused (Kerge 2001b, 2001c).

Kolmandaks peatutakse lühidalt võimalustel õpetajate ja õpikuautorite koolitust nii täiendada, et keelevariandid muutuksid õppetöö loomulikuks osaks, nagu nt informaalne ja formaalne keelekasutus enamasti on nt saksa ja inglise keele õpetamise puhul.

Kirjandus

Ehala, M., K. Saarso, S. Vare, J. ═ispuu 1997, Eesti keele suhtluslävi. Kaasaegsed keeled . Council of Europe Publishing Hennoste, T. (ed.) 2000. Eesti keele allkeeled (Tå eesti keele õppetooli toimetised 16). Tartu: Tå Kirjastus.

Hennoste, T. (ed.) 2000. Eesti keele allkeeled (Tå eesti keele õppetooli toimetised 16). Tartu: Tå Kirjastus.

Kerge, K. 1996. Funktsionaalse keeleoskuse taseme määratlemine. Tallinn: EV HM Metoodika- ja Koolituskeskus // www.ekk.edu.ee/ riigikeel/ testid/ tasemetestid > funktsionaalse keeleoskuse tase. Tallinn: Riigi Eksami- ja Kvalifikatsioonikeskus, 1998.

Kerge, K. 2000. Kirjakeel ja igapäevakeel. – T. Hennoste (ed.) 2000, 75 – 110.

Kerge, K. 2001a. Parameters of text complicacy in different fields of language use. (Manuscript of the presentation from May, 3, 2001 by the chair of the Estonian language.) Tallinn: Tallinn University of Educational Sciences. To appear as a part of the dissertation.

Kerge, K. 2001b. Funktsionalistlik keeleteooria ja rakenduslikud arusaamad Eestis. – To appear in: Teoreetiline keeleteadus Eestis. Tartu, 15.-16. juuni 2001. Tartu ålikooli üldkeeleteaduse õppetooli toimetised (in print).

Kerge, K. 2001c. Varieties of Language and Mother Tongue Teaching Orientation. – To appear in: Proceedings of the Sixth International IARTEM* Conference on Learning and Educational Media. September 20-22, 2001. Tartu (in print).

M. Loog, K. Kerge 1999, Tuul tiibades. Eesti keele suhtluse kõrgtase. Tallinn: REKK

* The International Association for Reasearch on Textbooks and Educational Media

VIRON KORKEAKOULUT JA VIRO VIERAANA KIELENÄ

UUDISTUNEESSA OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ

Birute Klaas

Tarton yliopisto

Euroopan unionin tavoitteissa on olennaisella sijalla kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden lisääminen, mikä puolestaan vahvistaa myös Euroopan identiteettiä – monien kielten ja kulttuurien rinnakkaineloa. Vaaliva suhtautuminen kaikkiin kieliin, erityisesti pieniin, vahvistaa myös viron kielen asemaa.

Viime aikojen suurimmat muutokset Euroopan korkeakoululaitoksissa liittyvät informaatioteknologian kehitykseen (multimedian mahdollisuudet, verkkokurssit, itseopiskelu jne.), mutta myös opettajien ja opiskelijoiden liikkuvuuteen. Euroopan korkeakoulutuksessa on parhaillaan käynnissä uudistus, jonka seurauksena kaikkien Euroopan korkeakoulujen opinto-ohjelmien pitäisi muuttua samoin perustein toimiviksi. Tämä mahdollistaisi yliopistoissa myönnettävien tutkintojen ja todistusten vertailtavuuden sekä helpottaisi opiskelijoiden siirtymistä niin korkeakoulusta toiseen kuin asteelta toiselle. Viron julkisoikeudellisissa korkeakouluissa astuvat uudet opinto-ohjelmat voimaan jo lukuvuonna 2002-2003.

Viron korkeakouluissa on selvästi lisääntynyt sellaisten ulkomaisten opiskelijoiden luku, jotka tulevat Viroon kansainvälisten sopimusten – ja etenkin viime aikoina – ERASMUS-vaihto-ohjelmien perusteella. Miltei kaikki ulkomaiset opiskelijat opiskelevat ainakin jossain määrin viroa. Koska esimerkiksi Tarton yliopiston opetuskieli on viro, käyvät kaikki ne ulkomaiset opiskelijat, jotka haluavat suorittaa Tartossa bakkalaureuksen tutkinnon, myös vuoden kestävän viron kielen intensiivikurssin. Kurssiin sisältyy runsaan kielenopetuksen ohella tutustuminen virolaiseen kulttuuriin. Tällaisia koulutusohjelmia on myös Venäjällä asuville heimokansoille (esim. mareille, komeille ja udmurteille), jotka tulevat valtioiden välisten sopimusten mukaisesti Viroon saamaan korkeakoulusivistystä. Vastaavaa valmistavaa opetusta on jo kahden vuoden ajan järjestetty niin ikään venäjänkielisistä kouluista tulleille opiskelijoille. Ongelmana on tällaisen opetuksen suhteellisen korkea hinta: vaikka opiskelijat saavat luokkaopetuksen lisäksi tukea myös kieliympäristöstä ja itseopiskelustudiosta, vaativat intensiivikurssit paljon kontaktiopetusta, joka on varsin kallista.

Viroa opiskelivat ulkomaalaiset saavat suuren avun internetin KeeleWebistä (ee.www.ee) löytyvistä sähköisistä kielitiedostoista: sanakirjat, korpukset ja ohjelmat. Korkeakouluissa valmistellaan virtuaalisessa opiskeluympäristössä käytettäviä välineitä, ja jo nyt on toteutettu viron kielen verkkokursseja. Ongelmana on infrastruktuurin jälkeenjääneisyys, mihin syynä on paitsi taloudellisten edellytysten myös asiantuntijoiden vähäisyys. Kuitenkin suurinta huolta aiheuttavat verkkomateriaalin vähäinen määrä ja materiaalin tuottamisen kalleus.

Karen Kuldnokk

Tartu ålikool

Küsimine on kõneakt, mis esitab üsna rangeid nõudeid nii kõnelejale kui ka kõne sisule. Küsimuse esitaja osaleb ühelt poolt ise vestluses ja teiselt poolt nõuab, et keegi jätkaks vestlust ja annaks küsimusele vastuse.

Milla Kajanne (2001) on uurinud küsimuste esitamist poliitilistes televisioonivestlustes. Televisioonivestlused toimuvad avalikus suhtlussituatsioonis. Küsimuste esitamine võib küll jätta spontaanse mulje, kuid üldjuhul on küsimused siiski toimetajal hoolikalt ette valmistatud. Mina uurin internetivestlusi. Vaatlen oma ettekandes seda, kuidas ja mida küsitakse internetiportaalis comment@delfi. Selles internetiportaalis on vestlus toimetuse poolt juhitud nii, et toimetus annab diskussiooni avaartikli. Seega on kommentaarid temaatiliselt piiratud. Internetivestlused toimuvad anonüümses suhtluskeskkonnas, mis annab osal ejatele suurema vabaduse kui avalikus suhtlussituatsioonis. Teksti luuakse siin spontaanselt. Kui televisioonivestlustes on tähtis osa vestleja isikul, tema välimusel, miimikal, žestidel, siis internetivestlus on eriline selle poolest, et siin on vaid tek st, teksti loojaid me ei näe. Kogu ettekujutus vestlusosalistest kujuneb internetis nende tekstide põhjal, interpreteerijal puuduvad igasugused taustteadmised.

Vaatlen oma ettekandes seda, missuguseid küsimusi internetivestluses esitatakse ja kellele küsimused on suunatud (avaartikli autorile või diskussioonis osalejatele), kas esitatud küsimustele vastatakse või jäetakse osa küsimusi vastuseta. Jälgin ka seda, kuidas küsimuste esitamisega kujundab kommenteerija nii enda kui teiste vestlusosaliste rolle.

Tavaliselt väljendatakse küsimuse abil oma teadmatust ja asetatakse end mitte-teadva vastuvõtja rolli. Internetitekstides ei ole selline küsimuse abil teadmatuse väljendaminepõhiline. Hoopis sagedamini esitatakse küsimusi, mis sisaldavad hinnanguid ja teevad küsilause vormis esitatud lausest seisukohavõtu (nt retoorilised küsimused).

VIRON INTENSIIVIOPETUS SUOMALAISILLE TARTON YLIOPISTOSSA

Margit Kuusk

Tarton yliopisto

Viron kielen intensiiviopetus suomalaisille aloitettiin Tarton yliopistossa vuona 1995. Vuoden 1996 syyslukukaudesta lähtien opetusta järjestää yliopiston kielikeskuksen viron kielen sektio.

Viron intensiivikurssin kesto on tällä hetkellä 300 tuntia opetusta eli 20 tuntia viikossa. Kurssi kestää siis 15 viikkoa ja on lukukausi ennen, kuin opiskelija aloittaa varsinaiset opintonsa.

Viron intensiivikurssista opiskelija saa 20 opintoviikkoa.. Kurssin menestyksellinen suoritus takaa sen, että opiskelija pystyy jatkamaan opintojaan yliopistossa jo viroksi.

Kurssilla opetetaan viroa eri näkökulmista (aspekteista) lähtien:

1. Viron kielioppi

2. Suullinen ja kirjallinen ilmaisutaito

3. Tekstin ja puheen ymmärtäminen

Kurssin puitteissa käydään museoissa, näyttelyissä, teatterissa, katsotaan virolaisia elokuvia, luetaan kotilukemista, kirjoitetaan viro-aiheinen referaatti, tehdään kaupunkikierros.

Kurssi päättyy tenttiin, joka kontrolloi kaikkien osataitojen omaksumista.

Avainsanat: intensiivikurssi, aspektiopetus

VAHEKEEL KOMMUNIKATSIOONIVAHENDINA: TOIMETULEKUSTRATEEGIATEST BILINGVAALIDE EKSOLINGVAALSES KOMMUNIKATSIOONIS

Heli Laanekask

Oulu ålikool

Lydia Koidula oli mitmekeelne: tema parim keel, esimene keel oli saksa keel, ent ka tema eesti keele oskus oli väga hea. Enne soome keelega kokkupuutumist oli tema võõrkeeleõppimise kogemus olnud traditsiooniline õpetaja juhendamisel toimunud prantsuse ja vene keele õppimine lapse- ja neiueas.

Soome keelega hakkas Koidula tegelema täiskasvanuna ja ta ei saanud kunagi spetsiaalset soome keele õpetust. Tema käsutuses ei olnud ka ühtki sobivat soome keele õpikut ega head sõnaraamatut. Ta oli seotud igapäevase leivatööga ja mitmesuguste ühiskondlike kohustustega, aega uue võõrkeele omandamiseks praktiliselt ei olnud. Peamised allikad soome keele omandamiseks olid soomekeelne ajakirjandus ja ilukirjandus, soome kirjasõprade soomekeelsed kirjad ning isiklikud kokkupuuted soome, rootsi, saksa, prantsuse ja veidi eesti keelt oskavate soomlastega nii Eestis kui ka vähemalt korra Soomes.

Koidula motivatsioon soome keele kasutamiseks oli teatud perioodil väga tugev. Ka oli tal olnud võimalus näha, et eestlased ja soomlased võivad suulises ja kirjalikus suhtlemises üksteisest aru saada ka napi vastastikuse keeleoskuse korral, kui nad toetuvad eesti ja soome keele lähedusele ja hädavajaduse korral mõnelele ühisele keelele (saksa, prantsuse), mida kumbki pool rohkem või vähem valdab. Tal oli ka kogemus mitme keele kasutamisest samas diskursis, koodivahetusest nõudlikus suulises ja kirjalikus suhtlemises ennekõike sellises kontekstis, kus bilingvaalsetel suhtlejatel on ühesugune (endolingvaalne) keeletaust.

Suhtlemine soome sõpradega tähendas Koidula jaoks uutmoodi kommunikatsioonisituatsiooni, milles osalevatel bilingvaalidel oli erinev (eksolingvaalne) keeletaust. Ajakirjanikuna, tõlkijana ja kirjanikuna oli Koidula harjunud keele grammatilisi ja semantilisi struktuure kasutama loominguliselt. Eesti keelest lähtuv ja soome keele poole sihtiv vahekeel, mida Koidula loob ja samas kasutab kirjavahetuses soome sõpradega, on dünaamiline kommunikatsioonivahend, kus arusaadavuse tagamiseks on kasutatud mitmeid erinevaid strateegiaid.

Märksõnad: vahekeel, võõrkeele omandamine täiskasvanuna, bilingvaalsus, kommunikatsioonistrateegiad

KOLMIKIELISYYDEN VAIKUTUKSESTA RUOTSINSUOMEEN

Jarmo Lainio

Tukholman yliopisto

Suomen asema Ruotsissa on usein arveltu olevan täysin riippuvainen ruotsin asemasta ja vaikutuksesta. Sekä ruotsinsuomalaisten omat että enemmistöyhteiskunnan toimenpiteet ovat lähteneet nk. aktiivin kaksikielisyyden tavoitteesta. Yhteiskunnan tuki esim. kahden kielen muodolliselle opetukselle on sitten 1980-luvun lopun kuitenkin ollut vähäpätöistä ja kielenvaihtoprosessi on jatkunut, mahdollisesti jopa nopeutunut. Koko yhteiskunnassa ovat myös muut demografiset ja kielisosiologiset piirteet muuttaneet kaksikielisyyden kasvun edellytyksiä. Ruotsi on monikielistyvänä ja monikulttuurisena yhteiskuntana tosiasia käytännössä, pitkälti siirtolaisuuden vuoksi. Uusi tekijä on englannin kasvava merkitys ja läsnäolo. Siten ruotsinsuomi, Ruotsissa puhuttu suomi, on saanut mahdollisuuden rikastuttaa kehitystään myös kansainvälisellä englannin kielellä. Onko tämä uudempi kehitys vain potentiaalinen lisämahdollisuus myös ruotsinsuomalaisille nuorille, vai tietääkö ”supervaltakielen” vaikutus myös lisääntyvää uhkaa ruotsinsuomelle?

Esitelmä käsittelee a) ruotsin ja englannin sanastollisia vaikutteita ruotsinsuomeen, b) kolmen kielen hallintaa ja c) erilaisten kielten ja samanlaisten kulttuurien vaikutusmahdollisuuksia toisiinsa. Aineistona on käytetty jn. 150 nuoren kyselytutkimusta ja nuorten keskustelujen nauhoituksia. Aluksi keskustellaan myös lyhyesti ongelmallisten termien – esim. toisen kielen – sovellettavuudesta (ainakin) kaksikielisten vähemmistöpuhujien kieliekologiaan.

Avainsanat: kolmikielisyys, ruotsinsuomi, englanti

MAAHANMUUTTAJIEN SUOMEN KIELEN OPETUKSEN TULOKSELLISUUS

Sirkku Latomaa

Tampereen yliopisto

Viime aikoina maahanmuuttajien kielikoulutuksen tuloksellisuus on ollut runsaasti esillä julkisessa keskustelussa. Kielikoulutuksen tuloksellisuutta ei ole kuitenkaan juuri tutkittu Suomessa eikä muuallakaan maailmassa ennen viime vuosikymmentä (Sajavaara & Takala 2000). Kouluttajien ja koulutettavien kokemuksia on kyllä raportoitu useissa selvityksissä ja tutkimuksissa, esim. Ripatti (1988), Pietilä (1990), Uusitalo (1991), Domander (1994), Mikkola & Heino (1997) ja Häyrinen (2000), mutta varsinaista maahanmuuttajakoulutuksen tuloksellisuuden arviointia niihin ei sisälly. Ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan maahanmuuttajaoppilaiden kielenopetuksen tuloksellisuutta koskevan tutkimuksen on tehnyt Minna Suni (1996). Hän selvitti, millainen kielitaidon taso maahanmuuttajaoppilailla on perusopetuksen päättövaiheessa. Aineisto koostui 90 maahanmuuttajaoppilaan kielitaitotestistä ja taustatiedoista sekä opettajien kanssa tehdyistä lomakekyselyistä ja haastatteluista. Vastaavanlaisessa tutkimuksessa (Pälli & Latomaa 1997) selvitettiin, millaisen taitotason 90 aikuista maahanmuuttajaa oli saavuttanut vuoden pituisen kielikoulutuksen jälkeen. Taitotason arviointi perustui kielitaitotestiin sekä oppijoiden itsearviointiin ja tutkimukseen osallistuneiden opettajien antamiin arvioihin.

Tarkastelen esityksessäni edellä mainituissa kahdessa tutkimuksessa saatuja tärkeimpiä tuloksia ja niiden pohjalta tehtyjä päätelmiä. Pyrin myös pohtimaan sitä, mikä merkitys tutkimuksilla on ollut: Onko maahanmuuttajia koskeva kielikoulutuspolitiikka muuttunut? Missä määrin tutkimuksissa saadut tulokset ovat vaikuttaneet käytännön opetusjärjestelyihin?

Avainsanat: suomi toisena kielenä, kielikoulutus

VALTAKUNNALLISET LUKIOLAISTEN SUOMEN KIELEN KILPAILUT

VIROSSA 1998-2002

Järvi Lipasti

Suomen Viron-instituutti

Virossa noin 1500 lukiolaista opiskelee suomea c-kielenä (200 tuntia). Vuodesta 1998 Suomen Viron-instituutti on yhdessä Tarton yliopiston ja Tallinnan pedagogisen yliopiston suomen kielen laitosten kanssa järjestänyt huhtikuun alussa, Agricolan päivän aikoihin suomen kielen kilpailun. Vuosittain on kilpailemaan kutsuttu 30-45 parasta virolaista suomen kielen opiskelijaa.

Kilpailussa on kielioppi- ja sanastotehtäviä, kirjoitetun ja puhutun kielen ymmärtämistesti sekä suullisen ja kirjallisen ilmaisun tehtävä sekä kysymyksiä Suomen kulttuurista, historiasta ja maantiedosta.

Kilpailun tavoitteena on antaa opiskelijoille mahdollisuus vertailla omia tietojaan toisten kanssa sekä kannustaa suomen kielen opiskelijoita ja heidän opettajiaan: kilpailun palkinnot on aina jaettu Suomen suurlähetystön vastaanotolla. Kilpailussa parhaiten menestyneet ovat saaneet palkinnoksi Kesälukioseuran kielikurssin Suomessa.

Tällaisen kilpailun paremmuusjärjestys on tietenkin varsin suhteellista. Joka vuosi on järjestäjillä sama ongelma; mitä ehtoja osallistujille voi asettaa. Kilpailemassa on ollut vain yhden vuoden suomea opiskelleita sekä jo ala-asteella aloittaneita. Saako kilpailuun osallistua jos on asunut tai opiskellut Suomessa pari kuukautta? Tai jos on asunut Suomessa useamman vuoden? Paljonko on kilpailussa merkitystä sillä, että Pohjois-Virossa on mahdollista seurata suomalaisia televisio-ohjelmia? Onko sen merkitys niin suuri, että kilpailijat tulisi arvostella kahdessa ryhmässä? Onko mahdollista laatia kilpailukysymykset siten, että niitä ratkaistaessa tärkeimpänä olisi koulussa opitut tiedot?

Vuonna 2001 haastatteli kilpailuun osallistuneita Tarton yliopiston suomen kielen opiskelija Maigi Vija, joka tutki mitä lähteitä koululaiset kielen opiskelussa pitävät tärkeinä. Selvisi että parhaiten menestyneiden suomen kielen taito ei ole kouluopetuksen ansiota.

Suomen Viron-instituutin Tarton osastossa on tallessa viiden vuoden kilpailutyöt sekä myös palautekyselyjen tulokset, jossa oppilaat ja opettajat ovat saaneet arvioida kilpailutehtävien tasoa. Palautekyselyn vastaukset ja kilpailutyöt ovat loistavaa materiaalia virolaisten suomen kielen oppimisen tutkimista varten.

Avainsanat: c-kieli, kielikilpailu, arvostelukriteerit

LATVIALAISTEN LASTEN ONGELMIA VIRON KIELEN REKTIOIDEN

OPPIMISESSA

Marjo Mela

Helsingin yliopisto

Tutkin parhaillaan Riian virolaisen koulun (Riia Eesti kool) latvialaisten oppilaiden viron kielen oppimisprosessia. Tarkoituksena on tutkia laajemmin oppilaiden oman äidinkielen vaikutusta eli interferenssiä eli tässä tapauksessa latvian kielen vaikutusta viron kielen oppimiseen. Virolaisen koulun oppilaat eivät yleensä osaa viroa kouluun tullessaan vaan viro on heille selkeästi vieras kieli.

Viron kielen varsin epäsäännöllinen morfologia on oppilaille huomattavasti vaikeampaa kuin syntaksi, sillä se muistuttaa viron syntaksia ja siinä on myös samanlaista saksalaisvaikutusta.

Esitelmässäni haluaisin käsitellä oppilaiden tyypillisimpiä viron kielen rektiovirheitä suhteessa latvian kieleen sekä miettiä löytyykö niille selitystä interferenssistä Viron ja latvian kielen ajattelutavat eroavat varsin paljon toisistaan sillä virossa käytetään pääosin sijoja ja latviassa puolestaan sekä sijoja että prepositioita. Esimerkiksi *Ma aitan emat. Ma aitan ema. Es pal├«dzu matei.

Kyse on kuitenkin enemmänkin siitä, kuinka oppilaat mieltävät ja rakentavat vironkielisiä ilmaisuja ja millaiselle logiikalle tämä perustuu. Oppilaathan kääntävät yleensä rakenteet latviasta viroksi. Toivon, että tutkimuksestani olisi tulevaisuudessa hyötyä myös viron kielen opetuksessa.

SPR AUTTAA ETSIÄ PUDONNEETA IHMISIA – SUOMENOPPIJOIDEN KIRJOITUSSTRATEGIOITA

Pirkko Muikku-Werner

Joensuun yliopisto

Kommunikatiivinen kielenopetus korostaa erityisesti kasvokkaisen viestintätilanteen vuorovaikutustaitoja. Maahanmuuttajan on kuitenkin selvittävä myös mitä erilaisimmista kirjallisista tehtävistä, joten ohjannassa ei voi unohtaa kirjoittamista. Tutkimuksellistakin lisätietoa tarvitaan: oppijoiden tekstien analyysiin on kehitettävä uusia keinoja, koska kaikki suullisten tuotosten tarkastelutavat eivät sellaisenaan sovellu tulkintojen lähtökohdaksi. Kirjoitetulta tekstiltä vaaditaan enemmän kuin puhutulta. Kun ymmärtämisen potentiaalisia ongelmia ei voida käsitellä yhteistyössä vastaanottajan kanssa, virheettömyys ja yksiselitteisyys ovat melko ehdottomia ihanteita; lisäksi (pitkän) suunnittelu-ajan ja kontrollimahdollisuuden uskotaan edistävän kieliopillisesti oikeiden lauseiden rakentamista.

Välttämättä ei tekstin hiomiseen kuitenkaan ole aikaa. Tällöin törmätään samanlaisiin tuottamisvaikeuksiin kuin puhetilanteissa. Kun suullisessa interaktiossa kielitaito ei aivan riitä, käytettävissä on monia kommunikaatiostrategioita. Osa niistä, esimerkiksi avunpyyntö tai nonverbaalisten keinojen hyödyntäminen, edellyttää läsnä olevaa toista, kun taas kirjoitustilanne on lähinnä monologinen. Toki kirjoittajallekin jää vaihtoehtoja: hän voi turvautua vaikkapa pelkistykseen, korvaukseen tai kielenaineksen hakuun. Faerchin ja Kasperin luokituksen (1984) mukaan kirjoittajalle tarjoutuu joukko itsenäisiä strategioita, yhteistyöstrategiat sen sijaan puuttuvat.

Tässä esitelmässä on tarkoitus perehtyä niihin strategioihin, joita käyttää kymmenen opinnoissaan varsin pitkälle edennyttä venäläistä maahanmuuttajaa. Aineisto on kerätty kielitestistä, johon liittyi mm. erilaisia kirjoitustehtäviä. Huomiota kiinnitetään sekä äidinkielisiin että kohdekielisiin strategioihin. Vastattavina ovat ennen kaikkea seuraavat kysymykset:

– mikä on vaikeinta – morfologia, syntaksi vai sanasto,

– millä kielenalueella strategioita hyödynnetään ja miten,

– millaisia ovat tuottamisstrategiat (yhdistämistä, johtamista, uudismuodosteita jne.),

– millainen on äidinkielen tai muun kielen vaikutus.

Tulosten perusteella voi pohdiskella, miten kirjoittajaa voisi auttaa. Kieliopillisen kompetenssin rinnalle on nostettu myös strateginen kompetenssi. Oppijoiden välikielen luovuutta tarkastelemalla pystynee tekemään joitakin päätelmiä siitä, olisiko kommunikaatiostrategioiden tiedostamisesta ja niiden opettamisesta todellista hyötyä.

 

Avainsanat: kommunikaatiostrategiat, kirjoitelmat, kontrastiivisuus

 

VOKAALIN PITUUDEN KATEGORISOINTI SUOMENKIELISILLÇ, SUOMEA TOISENA KIELENÇ PUHUVILLA JA SUOMEA OSAAMATTOMILLA KOEHENKILÇILLÇ

Sari Nenonen^1,2 , Anna Shestakova¹, Minna Huotilainen¹, Paavo Alku ³ & Risto Näätänen¹

¹Helsingin yliopisto, Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö

²Jyväskylän yliopisto, venäjän kielen laitos

³Teknillinen korkeakoulu, Akustiikan ja äänenkäsittelytekniikan laboratorio

Suomi on kvantiteettikieli: äänteen pituudella on fonologinen, merkityksiä erottava tehtävä. Suomen kielen oppijoille äänteen pituuden ja sen myötä suomen kielen sanojen rytmisen rakenteen toteuttaminen on usein vaikeaa. Yhtä lailla myös puhetta kuunnellessa saattaa äänteen kategorisoinnissa lyhyisiin ja pitkiin olla vaikeuksia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten äidinkielenään ei-kvantiteettikieltä puhuvat (venäjänkieliset) suomen kielen oppijat ja suomen kieltä osaamattomat koehenkilöt kategorisoivat suomen vokaalin pituuden suomenkielisiin verrattuna.

Kategorisointikokeeseen osallistui viisi koehenkilöryhmää: 1) suomenkieliset aikuiset, 2) suomea toisena kielenä puhuvat aikuiset, joiden äidinkieli on venäjä, 3) venäjänkieliset aikuiset, jotka eivät osaa lainkaan suomea, 4) suomenkieliset 10 – l4 -vuotiaat lapset ja 5) suomea toisena kielenä puhuvat 10 – 14 -vuotiaat lapset, joiden äidinkieli on venäjä. Koetilanteessa koehenkilöt kuuntelivat ärsykesanoja, ja heidän tehtävänään oli ilmaista heti kunkin ärsykkeen jälkeen nappia painamalla (lapsiryhmät) tai vastauskaavakkeeseen merkitsemällä (aikuiset), oliko kuullussa sanassa heidän mielestään lyhyt vai pitkä vokaali. Çrsykkeinä käytettiin /tuuku/- ja /tukuu/-epäsanoja, joista kummastakin oli muokattu jatkumo lyhyestä vokaalista pitkään niin, että /tuuku/-sarjassa vaihteli vain painollisen vokaalin kesto ja /tukuu/-sarjassa vain toisen tavun painottoman vokaalin kesto. Kummassakin jatkumossa oli seitsemän porrasta, joiden välinen kestoero oli n. 20 ms. Erikseen esitetyissä /tuuku/- ja /tukuu/-sarjoissa nämä seitsemän eripitusta ärsykettä toistuivat 10 kertaa satunnaisessa järjestyksessä (ISI 2 s).

Tulokset osoittivat, että lyhyen ja pitkän vokaalin välinen raja (50% reaktioista lyhyt ja 50% pitkä) oli samankaltainen eri ryhmillä varsinkin sanapainollisessa asemassa. Yllättävää kyllä, myös suomen kieltä osaamattomat venäjänkieliset saavuttivat melko hyvät tulokset testissä. Tulos viittaa siihen, että tämänkaltaisessa koeasetelmassa pelkkä akustinen kestoero on riittävä vihje jonkintasoiseen kategorisointiin. Suomea osaamattomat koehenkilöt ovat ilmeisesti suoriutuneet tehtävästä vertaamalla kategorisoitavan ärsykkeen kestoa sitä edeltävään ärsykkeeseen. Vaikka kategorisointitarkkuuden suhteen tulokset ryhmien välillä ovat samansuuntaiset, lapsilta mitattujen reaktioaikojen perusteella näyttää siltä, että suomea äidinkielenään puhuvat kategorisoivat pituuden nopeammin kuin kielenoppijat.

Avainsanat: kvantiteetti, pituus, havaitseminen

MITÄ SEMANTTINEN ANALYYSI KERTOO NORJALAISTEN SUOMENOPPIJOIDEN VERBIEN OMAKSUMISESTA

Leena Niiranen

Finmarkun korkeakoulu

Alattio, Norja

 

Tutkin suomen kieltä Norjassa oppivien oppilaiden verbien omaksumista. Mukana tutkimuksessa on kaksi oppilasryhmää, norjankieliset luokkahuoneoppijat ja kaksikieliset norjalais-suomalaiset oppilaat. Luokkahuoneoppijat ovat olleet mukana opetuksessa vähintään viisi vuotta, ja kaksikieliset ovat simultaanisti kaksikielisiä. Oppilaat tekivät sekä suullisia että kirjallisia tehtäviä.

Tarkastelen esitelmässäni, millaista verbisanastoa oppilailla esiintyy eri semanttisissa kentissä. Käytän analyysissäni Pajusen tekemää suomen verbien ontologis-semanttista jakoa primääreihin ja sekundaareihin verbeihin. Primäärit verbit Pajunen jakaa edelleen A-ja B-verbeihin. A-verbit kielentävät asiantiloja tila, teko, tapahtuma ja liike. B-verbit kielentävät psykologisia tiloja ja prosesseja, perkeptiivisiä tiloja ja prosesseja ja puheakteja ja kommunikatiivisia prosesseja. A-verbit kielentävät asiantiloja suoremmin, B-verbit taas kielentävät abstraktimpia, mentaalisia asiantiloja. Sekundaarit verbit puolestaan eivät niinkään kielennä asiantiloja, vaan modifioivat niitä. Näihin kuuluvat esimerkiksi modaaliverbit. (Pajunen 2001: 51 – 57.) Pajusen mukaan primäärit semanttiset verbiryhmät eivät ole kielikohtaisia, koska niiden kielentämät asiantilat eivät ole kulttuurisidonnaisia. (2001: 53.) Vertaankin Pajusen esittämiä verbiluokkia Vibergin esittämiin ruotsin verbien semanttisiin kenttiin.(Viberg 1983, 1988, 1990, 1992, katso myös Golden 1998: 44.)

Tarkastelen esitelmässäni oppilaiden suullisissa tehtävissä käyttämiä verbejä. Missä semanttisissa luokissa oppilailla on eniten verbejä? Eroavatko oppilasryhmät tai yksittäiset oppilaat sen suhteen, miten he käyttävät primäärejä A- ja B-verbejä, ja toisaalta sekundaareja verbejä? Mitä nämä erot kertovat oppilaiden kielitaidosta?

Golden, Anne 1998: Ordforråd, ordbruk og ordlæring i et andrespråksperspektiv. Ad Notam Gyldendal.

Pajunen, Anneli 2001: Argumenttirakenne. Asiantilojen luokitus ja verbien käyttäytyminen suomen kielessä. SKS.

Viberg, Ake 1983: A universal lexicalization hierarcy for the verbs of perception. Papers from the 7^th Scandinavian conference of linguistics. Vol 1, pub no 9. Toim Fred Karlsson. Helsinki.

Viberg, ├àke 1988: Ordförr├Ñd och ordinlärning. Första symposiet om svenskan som andraspr├Ñk. Centrum för tv├Ñspr├Ñklighetsforskning. Stocholms universitet. Toim. Hyltenstam ja Lindberg.

Viberg, ├àke 1990: Svenskans lexicala profil. Svenskans beskrivning 17. Toim. E. Andersson & M. Sundman. ├àbo akademiska förlag, ├àbo.

Viberg, ├àke 1992: Nordens spr├Ñk som andraspr├Ñk ur ett tvärspr├Ñkligt perspektiv. Första forskarsymposiet om Nordens spr├Ñk som andraspr├Ñk i Stockholm 1991. Toim. Axelsson & Viberg.

VIROLAISET SUOMEN SANASTON OPPIJOINA

Leena Nissilä

Suomen kielen sanastoa on usein pidetty vaikeana, jopa kummallisena sekä työläänä muistaa. Poikkeuksena on kuitenkin mainittu virolaiset ja muut kielisukulaiset, joille on selvästi etua äidinkielestä heidän opiskellessaan suomea. Lähde- ja kohdekielen läheisyys voi olla kuitenkin sekä etu että haitta. Kielten läheisyydestä on todettu olevan etua nimenomaan kielenoppimisen alkuvaiheessa, jolloin oppiminen etenee nopeammin kuin rakenteellisesti täysin vieraan kielen oppiminen. Kielten läheisyydestä on todettu olevan myös haittaa, koska oppija voi silloin olettaa samankaltaisuuksien olevan myös siellä, missä niitä ei ole.

Virolaisille suomen kielen sanaston oppiminen ei ole kaikissa tapauksissa helppoa, vaikka kielisukulaisuus yleensä nopeuttaakin oppimisvaiheiden läpikäyntiä. Sananvalinnan on todettu tuottavan virolaisille suomen kielessä jopa eniten virheitä. Sananvalintavirheet voivat virolaisilla johtua esim. siitä, että kieltä jo melko hyvin osaavina virolaiset käyttävät helpommin hyväkseen lähtökielen sanoja ja niiden merkityksiä myös kohdekielessä.

Kielisukulaisuudesta huolimatta suomen ja viron sanastot poikkeavat toisistaan monella eri tavalla. Kun verrataan keskenään nykysuomen ja nykyviron leksikkoa, voidaan erottaa seuraavat ryhmät: 1) sanat ovat sekä äänneasultaan että merkitykseltään täysin samanlaisia, 2) sanat eroavat äänneasultaan jonkin verran, mutta merkitykset ovat samat, 3) sanat ovat äänneasultaan samanlaisia tai lähes samanlaisia, mutta merkitykset ovat erit ja 4) sanat ovat täysin erilaisia.

Sanoja voidaan tarkastella myös siltä kannalta, mikä on kielten luokitteluverkko sanaston suhteen. Jos äidinkieli ja opittava kieli luokittelevat ilmiöitä samalla tavalla, uuden kielen oppimiseen riittää uusien sanojen ja muotojen oppiminen. Näin käy harvoin, sillä usein on opittava myös uuden kielen kategorioiden rajat ja luokitteluperusteet. Kontrastiivisessa kielentutkimuksessa on pidetty kaikkein vaikeimpina tapauksia, joissa lähtökielen ilmiöille on kohdekielessä kaksi tai useampia vastineita. Vaikeaksi on arveltu myös sitä, jos kohdekielestä puuttuu lähtökielen ilmiöitä. Helpompia on uskottu olevan sen sijaan tapausten, joissa lähtökieli tekee kohdekieltä tarkemman eron jonkin ilmiön suhteen. Suomen ja viron kielissä on paljon sellaisia sanoja, joiden merkityssuhde ei ole yhden suhde yhteen.

Aineistoni perusteella läheisen sukukielen sanaston oppiminen ei noudata samoja yleisiä linjoja, joita on osoitettu typologisesti erilaisten kielten oppimisesta. Vaikeimpia virolaisille suomenoppijoille ovat tapaukset, joissa kohdekielen ilmiölle on lähtökielessä kaksi eri vastinetta. Transferin osuus on puolestaan suurin silloin, kun suomessa on viron lekseemille kaksi tai useampia vastineita. Transferia esiintyy sanojen ja sananmuotojen hallintaa mitanneessa käännöstestissä myös käännösprosessin kaikissa vaiheissa sekä äidinkieleltään vironkielisillä oppijoilla että sellaisilla äidinkieleltään venäjänkielisillä oppijoilla, jotka osaavat viroa paremmin kuin suomea.

Kielisukulaisuus myös helpottaa läheisen sukukielen oppimista. Esimerkiksi leksikaalinen päättely on helpompaa, kun osassa uusistakin sanoista on jotain tuttua. Tällöin sanaston abstrakti, muistinvarainen painolasti kevenee. Opetuksessa sukukielen osaamisen edut olisi hyvä huomioida siten, että uudet piirteet ja kieliopilliset rakenteet ylittävät selvästi oppijoiden senhetkisen osaamistason. Läheistä sukukieltä äidinkielenään puhuvien inputin tulisi sisältää paljon enemmän entuudestaan tuntematonta kielenainesta kuin kaukaisempia kieliä äidinkielenään puhuvilla. Tämän vuoksi indoeurooppalaisia kieliä äidinkielenään puhuville tarkoitettujen oppikirjojen ja tekstien käyttö on sukukielisten kielenopetuksessa ongelmallista. Oppijoiden motivaatio kärsii, jos tarjolla oleva kieliaines on jatkuvasti liian helppoa. Inputissa tulisikin olla riittävästi sekä valmiiksi tuttua ainesta että sellaista kiinnostavaa kieliainesta, jossa on tarpeeksi vihjeitä leksikaalista päättelyä varten.

Sanastoa opittaessa virolaisilla suomenoppijoilla on vaikeuksia erityisesti funktiosanojen omaksumisessa. Funktiosanoja olisikin tärkeää opetuksessa painottaa, koska sisältösanoja oppijat omaksuvat helposti muutenkin, sillä input sisältää paljon jo entuudestaan tuttua kieliainesta. Myös uusien kieliopillisten rakenteiden tulisi sopivasti ylittää oppijan senhetkisen osaamistason.

MUUTUSED EESTI KEELT TEISE KEELENA ÕPPIJATE

SUHTLUSSTRATEEGIATE KASUTUSES åHE AASTA JOOKSUL

Raili Pool

Tiina Kikerpill

Tartu ålikool

Ettekandes käsitleme võtteid, mida eesti keele kui teise keele õppijad kasutavad suhtluses ette tulevate probleemsete situatsioonide lahendamisel.

Informantideks on Tartu ålikoolis õppivad soome-ugri üliõpilased, kelle vestlusi eesti keelt emakeelena kõnelejatega on lindistatud nende esimese Eestis elatud aasta jooksul, mil nad õppisid intensiivselt eesti keelt. Esimene lindistus on tehtud kolm kuud pärast eesti keele õpingute alustamist, viimane lindistus aasta hiljem.

Töö eesmärgiks on uurida, kas ja kuidas mõjutab õppijate keeletase erinevate suhtlusstrateegiate kasutamist. Ettekandes keskendutakse lausungitasandi strateegiatele, mis on liigitatud selle järgi, kas strateegiat rakendatakse eesti keelt teise keelena või emakeelena kõneleja tekstile.

Võtmesõnad: strateegiline kompetents, suhtlusstrateegiad, eesti keel teise keelena

KUI KONTAKTIS ON EESTI JA SOOME KEEL

SOOME KEELE MÕJUD TAMPERE EESTLASKONNA EESTI KEELELE

Kristiina Praakli

Tartu ålikool

2000ndal aastal elas Soomes 10839 Eesti kodanikku (Tilastokeskus, väestötilastot 2000), kellest 600-800 elas Pirkanmaal.

Tamperes tegutseb Eesti Klubi ry ning ilmub eestikeelne ajakiri Eesti Leht. åhtlasi on Tampere väheseid Soome linnu, kus õpetatakse eesti lastele kaks korda nädalas emakeelt. Kuigi kohalikul eestlaskonnal on teistes Soome piirkondades elavate eestlastega võrreldes emakeelseks suhtlemiseks ning keele säilitamiseks paremad võimalused, ei ole Tampere eesti keel soome keele mõjust puutumata jäänud.

Kui kaks eri keelt rääkivat rühma kohtuvad, tuleb ühel vähemalt mingil määral teine keel omandada. Kahe keele kokkupuute tulemus viib sõltuvalt keelekontaktide intensiivsusest ühes või teises keeles toimuvate muutusteni. Kuigi mõlemad keeled saavad teineteiselt mõjutusi, on ja jääb nõrgemasse positsiooni see keel, mille rääkijad on vähemuses. Sotsiaalselt domineeriv keel (soome keel) avaldab mõju vähemusrühma lingvistiliselt domineerivale keelele (eesti keel).

Ettekandes käsitlen soome keele mõjusid Tampere eestlaskonna keelele, võttes vaatluse alla koodivahetuse ning laensõnade esinemise.

┬╖ Tamperes räägitakse eesti keelt.

┬╖ Soome keele mõju eesti keelele on vähene.

┬╖ Tampere eestlane on eestlane.

EESTI-SOOME ERIALASÕNASTIKE BIBLIOGRAAFIAST

VIROLAIS-SUOMALAISTEN TERMINOLOGIASANAKIRJOJEN BIBLIOGRAFIASTA

Mika Puumalainen

Tarton yliopisto

 

 

Paljud keeleteadlased, näiteks Peep Nemvalts ja Eduard Vääri on rõhutanud oskuskeele õpetamise tähtsust Eesti koolides. Oskusterminoloogiat ei saa aga just teadlaste ning filoloogiaüliõpilaste ainuomaseks huvialaks pidada, küllap õigest erialaterminite kasutamisest jätkub rõõmu kõigi jaoks. Ega eesti-soome-eesti üldsõnastikest austet lugejagi täpset tähendust alati kätte ei saa. Tsitaat Vääri (2001) artiklist: ”Keeleteadlane Peep Nemvalts on juba aastaid rääkinud ja kirjutanud sellest, et teadusliku kallakuga kõrgkoolides (ülikoolides) tuleks õpetada eesti keelt, milles oleks pearõhk erialaterminoloogial ja sõnastamisel. See on vajalik eriti nüüd kui gümnaasiumides on eesti keele tunde taas vähendatud ja noored lõpetavad tavakooli poolkirjaoskajatena.” Ettekandes räägin peamiselt nii eesti-soome humanitaariaalastest oskussõnastikest kui ka eesti-soome erialasõnastike bibliograafiast.

 

Useat kielitieteilijät kuten esimerkiksi Peep Nemvalts ja Eduard Vääri ovat painottaneet ammattikielen opettamisen tärkeyttä Viron kouluissa. Ammattiterminologiaa ei tule silti pitää vain tiedemiesten ja filologian ylioppilaiden erityisharrastuksena, sillä oikeasta erikoistermien käytöstä riittänee riemua kaikille. Eihän viro-suomi-viro-yleissanakirjoista tavoita tarkkaa merkitystä arvoisa lukijakaan. Sitaatti Väärin (2001) artikkelista: ”Kielitieteilijä Peep Nemvalts on jo vuosia kirjoittanut ja puhunut siitä, että tieteellisesti painottuneissa korkeakouluissa (yliopistoissa) tulisi opettaa viroa, jonka pääpainotus olisi ammattiterminologiassa ja sananmuodostuksessa. Tämä on tärkeää erityisesti nyt kun viron tunteja on lukioissa taas vähennetty ja nuoret valmistuvat tavallisesta koulusta puolilukutaitoisina.” Kerron esitelmässä pääasiassa niin virolais-suomalaisista humanitaria-alan terminologiasanakirjoista kuin myös virolais-suomalaisten ammattisanakirjojen bibliografiasta.

 

Vääri, Eduard 2001. Eesti kirjakeel vajab kõigi kaitset. – Universitas Tartuensis (UT) 9. Märts.

 

SUOMALAISTEN JA SUOMI VIERAANA KIELENÄ OPISKELIJOIDEN KÄYTTÄMÄT KOHTELIAISUUSSTRATEGIAT

Kriste Reinsalu

Tallinnan pedagoginen yliopisto

Esitelmässäni tarkastelen kielellisen kohteliaisuuden ilmaisemista pyynnöissä. Lingvistinen kohteliaisuus koostuu Brownin ja Levinsonin mukaan niistä kielen ja vuorovaikutuksen keinoista, joiden avulla kielenkäyttäjät ottavat huomioon, pitävät yllä ja suojelevat omia sekä kumppanin kasvoja eri sosiaalisissa tilanteissa.

Tutkimukseni tavoitteena on hankkia tietoa siitä, miten virolainen suomenopiskelija käyttää erilaisia strategioita ilmaistakseen kielellistä kohteliaisuutta. Lingvistisen kohteliaisuuden avulla puhujat välttävät viestinnässä konflikteja ja ottavat huomioon toistensa sosiaalisia tarpeita. Tutkimukseni osatavoitteena on tuottaa suomenopetuksen käyttöön tietoa suomalaisen ja virolaisen kulttuurin eroista ja niistä aiheutuvista ongelmista oppijoille. Tietoa siitä, mitkä seikat vaikuttavat kielenoppijoiden pragmaattisiin valintoihin voisi soveltaa kielenopetukseen.

Lopputyössäni tarkastelin kohteliaisuusstrategioita pyynnöissä ja keräsin tutkimus-materiaalin kyselylomakkeilla. Jatkotutkimuksessa olen ajatellut kerätä materiaalia nauhoittamalla roolileikkejä, jotta tulisi paremmin esiin, millaisin kielellisin ja vuorovaikutuksellisin keinoin oppija ja syntyperäinen kielenpuhuja selvittävät kasvoja uhkaavan vuorovaikutustilanteen. Eri menetelmiä käyttämällä saa monipuolisemman kuvan suomenoppijan kielellisestä käyttäytymisestä.

Oletuksena on, että kielenoppijan väärinymmärrykset johtuvat mm. äidinkielen vaikutuksesta ja kulttuurienvälisistä eroista. Siitä syystä pidän tarpeellisena verrata kielenoppijoiden tuotoksia myös heidän äidinkielisiin tuotoksiin, jolloin tulee paremmin esiin äidinkielen interferenssi. Tällä hetkellä ei ole vertailumateriaalia siitä, miten äidinkieliset puhujat vastaavassa tilanteessa käyttäytyvät. Minua kiinnostaa, mitkä puutteet ovat samoja kuin suomalaisten tuotoksen puutteet ja mitkä ovat suomenoppijan kielelle ominaisia. Esitelmässä kertoisin myös alustavista tutkimustuloksista.

ELIAS LÖNNROTIN AJATUKSIA VIRON KIELESTÄ

Hannu Remes

Joensuun yliopisto

Elias Lönnrot, jonka syntymän kaksisataavuotismuistoa juhlitaan tänä vuonna, on varhaisten suomalais-virolaisten kulttuurisuhteiden kannalta tärkeä henkilö. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka teki Viroon matkan kielitieteellisten ja folklorististen tutkimusten vuoksi. Lönnrot myös esitti vuosien varrella eri yhteyksissä huomioitaan viron kielestä, usein suomeen verraten. Esitelmässä tarkastellaan hänen näkemyksiään.

Lönnrot matkusti Viroon kesällä 1844. Matkan päätarkoituksena oli paitsi syventää kielitaitoa myös kerätä aineistoa suurta suomalais-ruotsalaista sanakirjaa varten, johon hän suunnitteli sisällyttävänsä sanatietoja lähimmistä sukukielistäkin. Viron tuolloisissa kieli-keskusteluissa olivat esillä mm. ortografian kysymykset sekä kahden kirjakielen asema. Tuttavilleen lähettämissään kirjeissä Lönnrot esitti havaintojaan viron ominaispiirteistä suomeen verrattuna. Kiinnostavia ovat kielten eroja koskevat käsitykset. Niin ikään hän arvioi sitä, kumpi kirjakielistä, pohjois- vai etelävirolainen, oli lähempänä suomea.

Viron-matkansa aikoihin Elias Lönnrot suunnitteli suomen, viron, lapin ja t┼íuudin (vepsän) vertailevaa kielioppia. Hanke ei toteutunut, mutta muutoin hän kielitieteellisissä töissään piti usein silmällä juuri näitä kieliä ikään kuin laajasti tulkittua itämerensuomalaista aluetta erityyppisesti edustavina. Virkaanastujaisesitelmässään Lönnrot käsitteli suomen, viron ja lapin keskinäisiä suhteita eli samanlaista aihetta kuin aikoinaan Castrén väitöskirjassaan. Lönnrot esitti näkemyksiään mm. viron sijamuodoista, monikkotyypeistä ja omistusliitteiden puuttumisesta. Hänen selityksensä suomen ja viron erojen taustoista ovat useissa kohden varsin erilaisia kuin nykykäsitykset.

Lönnrotin kirjeenvaihdosta näkyy, että hän joutui vuonna 1848 ottamaan kantaa August Ahlqvistin kysymykseen, eikö olisi mahdollista yhdistää viron ja suomen kieltä samalla tavalla, kuin pyrittiin lähentämään ruotsia ja tanskaa. Lönnrot ei pitänyt yhdistämistä mahdollisena kielten erojen vuoksi. Sitä paitsi tilannetta mutkisti virolaisten kahden kirjakielen ongelma. ”En siis usko mahdolliseksi Suomea ja Wiroa milloinkaan enää voitavan yhdeksi kirjakieleksi taivuttaa.”

MORFOLOGISEN PROSESSOINNIN NÇKÇKULMA

INKERINSUOMEN JA VIRON KONTAKTIIN

Helka Riionheimo

Joensuun yliopisto

Esitelmä perustuu väitöskirjatyöhöni, joka käsittelee Viron inkerinsuomalaisten äidinkielen säilymistä läheisen sukukielen puristuksessa. Informantit ovat syntyneet 1910-1920-luvulla Inkerinmaalla suomenkielisissä kylissä mutta joutuneet jättämään kotinsa toisen maailmansodan aikana. Sodan jälkeen he päätyivät lopulta Viroon, ja haastatteluhetkellä 1990-luvulla he olivat asuneet maassa viitisenkymmentä vuotta. Viron kieli oli helposti omaksuttavissa, ja siitä on tullut monille informanteille vahvempi kieli. Inkerinsuomen käyttöala on kutistunut pieneksi, ja usein äidinkieli onkin ollut attritoitumassa (”rappeutumassa”) käytön puutteessa. Virossa puhutussa inkerinsuomessa on lisäksi havaittavissa voimakasta viron kielen vaikutusta niin sanastossa kuin kieliopissakin.

Tutkimukseni keskittyy inkerinsuomen ja viron morfologisten järjestelmien sekoittum iseen informanttien puheessa. Tutkimuskohteena on aktiivin imperfekti, joka muodostetaan inkerinsuomessa ja virossa eri tavoin ja jossa kahden kompleksisen imperfektinmuodostussysteemin törmäys tuottaa monenlaista variaatiota. Teoreettinen näkökulmani on lingvistis-psykolingvistinen ja pyrkii yhdistämään kielikontakti- ja kaksikielisyysteoriaa sekä morfologian teoriaa ja psykolingvistisen tutkimuksen havaintoja. Tavoitteena on laatia morfologisen prosessoinnin teoriaan perustuva viitekehys, jonka puitteissa on mahdollista analysoida sekä morfologista interferenssiä että morfologisten muotojen attritiota.

Hahmottelemani viitekehyksen ydin on muistiin varastoinnin ja osista komposoimisen suhde monimorfeemisten muotojen tuottamisessa. Psykolingvistisen tutkimuksen havaintoihin perustuen varastointi vs. koostaminen liitetään eräisiin kielellisiin ja kielen käyttöön liittyviin ominaisuuksiin (transparenssi, säännöllisyys, produktiivisuus, esiintymäfrekvenssi ja taivutuskaavan tyyppifrekvenssi). Esitän oletuksen, että näiden ominaisuuksien perusteella voisi karkeasti arvioida sitä, tuotetaanko taivutusmuodot osista vai varastoidaanko ne muistiin kokonaisuuksina.

Tutkimuksessani pohdin näiden kahden prosessointimekanismin suhdetta sekä attrition että kaksikielisen puhujan kannalta. Yleensä on nopeampaa noutaa muistista kokonainen taivutusmuoto kuin rakentaa se osista puhumisen aikana, ja varastointi myös suojelee muotoa muutoksilta (vrt. epäsäännöllisyyksien säilymiseen suurtaajuisissa sanoissa). On kuitenkin mahdollista, että kun yksilön kieli attritoituu, muistiin varastoidut muodot ”heikkenevät” ja niiden noutaminen hidastuu. Tällöin muoto ehkä koostetaankin osista, ja silloin taivutuskaava on alttiimpi muutoksille. Vastaavasti on mahdollista, että kaksikielisellä yksilöllä puheeseen pyrkivät mukaan sellaiset taivutusmuodot, jotka ovat kielestä riippumatta nopeimmin saatavilla, ja tällöinkin osista koostaminen voi joskus olla muistista hakua nopeampaa.

 

KÜSITAVUSI TÄNAPÄEVA EESTI KEELE ORTOGRAAFIAS

Ingrid Rummo	Karin Rummo
Tartu ålikool	Eesti Põllumajandusülikool

Tiiu Erelti ”Eesti ortograafia” kolmas, täiendatud trükk ilmus 1999. aastal. Bro┼íüür on väga hea õppevahend selleks, et kinnistada üliõpilaste teadmisi eesti õigekirjas. Kahe ainepunktilise mahuga tsükli läbiviimiseks annab see just parasjagu materjali, on selge ülesehitusega ja täpse sõnastusega. Samuti on väljaanne sobivaks lisamaterjaliks eesti keele (võõrkeelena) erialal õpetatava tõlkekursuse läbiviimisel, mille sisuks on erinevat tüüpi tekstide tõlkimine eesti keelde eesmärgiga täiustada erineva emakeelega tudengite eesti keele kirjutamisoskust. Aastate jooksul, mille vältel oleme kõnealust bro┼íüüri kasutanud, oleme märganud, et üliõpilastel korduvad ühed ja samad vead. åheks vigade põhjuseks on ortograafiareeglid, mis ei ole kõik loogilised ja üheselt mõistetavad: reeglitel on erandid ja märkused, mis pahatihti üksteisele vastu räägivad. Ettekande eesmärgiks on juhtida tähelepanu mõnede eesti ortograafiareeglite ebaloogilisusele ja halvasti põhjendatavusele ning ärgitada arutelu, kas keelekorraldajatel ei oleks mõistlik teatud küsimustes järelandmisi teha. Autorid on seisukohal, et keelereeglid peavad olema mõistetavad kõikidele eesti keele kasutajatele.

Ettekandes vaatleme järgmisi alateemasid:

1. Täheotograafia

1.1.ålipika f ja ┼í kirjutamine kaashäälikuühendeis

1.2. Kolmesilbilise nimetavaga võõrsõnade lõppsilbi täishäälik

1.3.Võõrnimetuletiste kirjutamine

2. Algustäheortograafia

2.1. Kohanimede kirjutamine

2.2. Isikunimede kirjutamine

3. Kokku- ja lahkukirjutamine

 

OLUKORDA KONTROLLIVAD KÜSIMUSED TELEFONIVESTLUSE ALGUSES

Andriela Rääbis

Tartu ålikool

Eesti telefonivestluse sissejuhatuse täielik mudel koosneb neljast sekventsist:

1. Kutsung – vastus.

2. Tervitused.

3. Identifitseerimine.

4. Olukorra kontrollimine.

Ettekandes vaadeldakse küsimusi, mida helistaja esitab argivestluses enne helistamise põhjuse teatavakstegemist. Küsimusi on kaht liiki:

┬╖ üldised, konkreetset olukorda mittearvestavad küsimused (nt kuidas elad, kuidas läheb);

┬╖ küsimused konkreetse olukorra kohta (nt mis sa teed, kus sa oled, ega ma üles ei ajanud, miks sa nii unise häälega oled, üksi oled vä).

Tähelepanu all on järgmised probleemid:

┬╖ kui sagedased on olukorda kontrollivad küsimused eesti telefonivestlustes;

┬╖ mida nende küsimustega vestluses tehakse;

┬╖ mis tingimustel võib küsimuse ära jätta;

┬╖ kas küsimused erinevad eri tüüpi telefonikõnedes (vestluses osalemise eesmärk on info hankimine / suhtlemine);

┬╖ kuidas küsimustele vastatakse ning millest vastus oleneb.

Võrreldakse olukorda kontrollivaid küsimusi eesti, angloameerika ja soome telefoni-vestlustes, toetudes E. A. Schegloffi, A. Hakulise ning H. Halmari uurimustele.

Uurimuse meetodiks on konversatsioonianalüüs.

Võtmesõnad: konversatsioonianalüüs, telefonivestluse sissejuhatus, olukorra kontrollimine

KULTTUURIENVÄLINEN TABUTUTKIMUS JA VIERAIDEN KIELTEN OPETUS

Hartmut Schröder

Europa-Universität (Frankfurt an der Oder)

 

Tabut ovat merkittävä kulttuurien välistä kommunikaatiota säätelevä tekijä. Jokaisesta kulttuurista on löydettävissä tabuja, joiden olemassaoloa ja vaikutusta voidaan tutkia. Interkulturaalista tabututkimusta ei tästä huolimatta ole vielä paljoakaan tehty vertailevien kieli- ja kulttuuritieteiden aloilla. Sana ΓÇötabu\’ juontaa juurensa tongalaisesta sanasta ja edustaa yhtä niistä harvoista Etelämeren kielten sanoista, jotka on otettu käyttöön länsimaisissa kielissä. Tabu -käsitteen määrittely ja soveltaminen muihin kulttuureihin ei ole täysin ongelmatonta. Käsitettä ei voi ilman tarkempaa analyysia käyttää kuvattaessa modernien yhteiskuntien tabuja.

Käytöstämme säätelee oma kotikulttuurimme, joka sisältää käyttäytymistä säätelevän koodiston. Sen yksi osa on näkyvä tapakulttuuri. Saamme sen perintönä meitä ympäröivältä yhteisöltä. Kulttuurisidonnaiset säännöt ovat sekä kirjoittamattomia että kirjoitettuja. Yhteistä tabuille ja säännöille on se, että niiden rikkomisesta seuraa kummassakin tapauksessa eräänlainen rangaistus.

Näkyväksi tabut muuttuvat vasta kun eri kulttuurien edustajat kohtaavat arkipäivän tilanteessa. Vieraan kulttuurin edustajan rikkoessa toisen kulttuurin tabu-sääntöä ovat seuraukset usein monimutkaisempia ja pysyvämpiä kuin yleensä ajatellaan. Interkulturaalista tutkimusta harjoittavien ja vieraiden kielten opetuksessa toimivien olisikin juuri siksi hyvä keskittää voimavaransa kielellisten strategioiden tutkimukseen. Yhdessä he voivat tuottaa uutta tutkimustietoa tabujen läsnäolosta arkipäivän toimissa. Erityisesti vieraiden kielten opetukselle ja opettajille tabu-tutkimuksella on paljon annettavaa. Tabu-tutkimuksen tavoitteena onkin antaa opettajien käyttöön työkaluja ja metodeja, joiden avulla he kykenevät lähestymään ja ymmärtämään tabujen merkitystä kulttuurienväliselle kielelliselle ja ei-kielelliselle kommunikaatiolle.

 

KIELIOPIN TERMINOLOGIA TUOTTAMASSA ONGELMIA

SUOMI TOISENA KIELENÄ -OPETUKSESSA

Kirsti Siitonen

Turun yliopisto

Jos äidinkieltään toisena tai vieraana kielenä opettava on täysin sitoutunut siihen kieliopin terminologiaan, jota hänen kielessään äidinkielisille opetettaessa käytetään, hän saattaa huomaamattaan johdattaa kielenoppijat harhaan. Kieliopin termit ovat sovittuja eivätkä samatkaan termit yksiyksisesti kuvaa kielestä toiseen samoja merkitys- ja muotokategorioita. Erityisen ongelmallista termien ymmärtäminen saattaa olla kieliryhmistä toiseen siirryttäessä, mutta jo sukulaiskieltenkin traditioissa nimitykset voivat poiketa selvästi toisistaan. Ongelmatapauksia on useita.

Ongelmatermeiksi suomen kielen opetuksessa ovat osoittautuneet erityisesti \’passiivi\’ ja \’refleksiivi\’. Molemmissa tapauksissa ongelma liittyy siihen, miten eri kielissä näennäisesti toisiaan vastaavissa kategorioissa hahmotetaan tekijäsuhteet ja subjektin tietoisuus eri tavoin. Suomenkielisessä passiivilauseessa ”Ovi avataan” ovea tosiaan on aukaisemassa joku, kun taas lauseesta ”Ovi avautuu” emme voi väittää, että ovi toimisi tässä samalla tavalla tietoisen refleksiivisesti kuin mies lauseessa ”Mies avautui ystävälleen (eli paljasti sisimpänsä)” .

Aspektiin liittyvissä kysymyksissä suomen kielessä käytetään harhaanjohtavasti jo päättyneestä tekemisestä tempusnimitystä \’imperfekti\’, kun taas edelleen jatkuvaan tekemiseen viittaavaa tempusta nimitetään \’perfektiksi\’. Suomessa parhaillaan oleva ulkomaalainen opiskelija sanoo: ”Kävin Suomessa viisi kertaa.” Jos hän on mieltänyt imperfektin jollakin tavoin epätäydellisyyttä, ei loppuunsaatettua toimintaa ilmaisevaksi, hänen tempusvalintansa on ymmärrettävä.

Englanninkielisessä lingvistisessä kirjallisuudessa käytetään transitiivilauseen rakennetta kuvattaessa usein seuraavanlaista kaavaa: S + V + O. Kun pidemmälle ehtineiden suomen kielen opettaja yrittää edellisen tyyppiset kaavat hallitseville opettaa suomen kielen lauseenjäseniä, on vaikea saada opiskelijoita hahmottamaan \’verbiä\’ sanaluokaksi ja \’predikaattia\’ lauseenjäseneksi. Joskus terminologiset ongelmat saattavat johtua sanojen samankaltaisuudesta eivätkä niiden sisällöstä, niinpä kieltenvälisesti englannin \’noun\’ mielletään mieluummin suomen \’nominiksi\’ kuin \’substantiiviksi\’ ja yhden ja saman kielen eli suomen sisällä hämmennystä aiheuttaa \’subjektin\’ ja \’substantiivin\’ tietynasteinen samankaltaisuus. Vielä vaikeampi on pitää erossa toisaalta \’predikaattia\’ ja \’predikatiivia\’ ja toisaalta \’adverbiaalia\’ ja \’adverbia\’ \’predikatiiviadverbiaali\’ sitten lopullisesti karkottanee kielenoppijan.

Lopullista ratkaisua ongelmaan tuskin on, ongelman tiedostaminen on kuitenkin jo osittaisratkaisu.

Avainsanat: terminologia, metakieli, suomi toisena kielenä

LÄHTÖKIELI JA KOHDEKIELI

Helena Sulkala

Oulun yliopisto

Toisen ja vieraan kielen tutkimuksessa on keskusteltu paljon oppijan lähtökielen vaikutuksesta kohdekieleen. Tunnetusti on ollut aikoja, jolloin lähtökielen vaikutusta on korostettu tai väheksytty. Oppimisongelmia on pyritty selittämään esimerkiksi interferenssillä, kohdekielen piirteillä tai välikielen vaiheilla.

Pääasiassa opinnäytteinä tehdyissä suomi toisena ja vieraana kielenä -tutkimuksissa on pohdittu lähtökielen ja kohdekielen erilaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Toisissa on erotettu interlingvaaleista ja intralingvaaleista piirteistä johtuvia oppimis-ongelmia ja pyritty käyttämään esimerkiksi tunnusmerkkisyyttä apuna vaikeuksia selitettäessä. Myös sana virhe on tutkimuksissa saanut useita kiertoilmauksia normatiivisen kaikunsa vuoksi.

Käsittelen esitelmässäni tutkimuksia, joissa on tutkimuskohteena ollut eri lähtökieliä puhuvien suomenoppijoiden kirjoitelmia. Pyrin tuomaan esille seikkoja, joita olisi hyvä ottaa huomioon oppijankieltä tutkittaessa ja termivalintaa tehtäessä.

Avainsanat: lähtökieli, kohdekieli, suomi toisena ja vieraana kielenä -tutkimus

TAANIEESTLASTE EESTI KEELEST

Maarika Teral

Tartu ålikool

Oma ettekandes tahan tutvustada taanieestlaste kogukonda ja anda ülevaate taani keele mõjudest taanieestlaste eesti keelele süntaktilisel, morfoloogilisel ja leksikaalsel tasandil.

Ettekanne on koostatud lindistuste põhjal, mis on tehtud 1998-2001 Taanis.

Esimesed eestlased asusid Taani elama juba 20. sajandi alguses. Teise maailmasõja lõpus oli Taanis ligikaudu 1000 eestlasest sõjapõgenikku, kuid enamik suundus järgneva kümne aasta jooksul elama teistesse riikidesse. Taani jäi umbkaudu 100 eestlast. Minu poolt uuritud taanieestlaste hulgas moodustavadki enamuse esimese põlvkonna väljarändajad, kes 1944. aasta paiku Eestist lahkudes olid lapsed või kuni 20-25 aastased noored. Nende lapsed kuuluvad taanieestlaste teise põlvkonda.

Taanieestlased polnud oma keelt ja traditsioone alal hoides nii aktiivsed kui väliseestlased Rootsis ja teistes suuremates kogukondades. Nad ei uskunud, et saavad Eestisse naasta, sest Eesti oli okupeeritud. Teise maailmasõja järel elavnes siiski taanieestlaste seltside tegevus.

Taanieestlased elavad taanikeelses keskkonnas ning on Taani ühiskonnas hästi kodunenud. Taanieestlaste hulgas oli algusest peale palju segaabielusid ning enamik teise põlvkonna intervjueerituid pärineb segaperekondadest, kus vanemate omavaheliseks suhtluskeeleks oli taani keel. Teise põlvkonna eestlased peavadki ennast sageli nii eestlasteks kui ka taanlasteks.

Kui esimese põlve väljarändajad suhtlevad omavahel eesti keeles, siis juba teise põlvkonna eestlaste hulgas on keeleoskus halb. Elu taanikeelses keskkonnas on mõjutanud taanieestlaste keelt morfoloogilisel, süntaktilisel ja leksikaalsel tasandil. Taanieestlaste esimese põlvkonna keelde on tulnud rida taani laensõnu. Teise põlvkonna eesti keeles on lisaks sõnavarale mõjutatud ka süntaks.

Oma ettekandes tahaksingi esitada mõned näited keelelistest interferentsidest taanieestlaste eesti keeles, kusjuures interferentsiks nimetan ma igasugust taani keele mõju eesti keelele.

A CASE STUDY OF THREE BILINGUAL ESTONIAN CHILDREN

The paper discusses a study of three bilingual Estonian children, focussing on the influence of English on their native language. It deals with transfer effects, in which the following factors may play a role:

– firstly, although these Estonian children use both languages daily, the exposure to their native language (Estonian) is limited to home, where it is spoken by their parents and among the children themselves, as well as by an occasional visitor from Estonia. Based on this, it can be assumed that English has become more dominant and thus exercises an influence on their native language.

– secondly, Estonian and English are rather different languages, i.e. the former is a truly inflected language with a clear case system, while the latter lacks these properties. However, in its turn, English has other aspects, such as articles, that Estonian does not realise. Hence, the differences may, again, cause transfer.

The paper will focus on the system of articles and the marking of object cases. Where English has an overt grammatical realisation of the article, Estonian lacks it; however, several object cases are fully realised in Estonian (see Table 1). Thus, the differences contribute to transfer effects from English to Estonian.

Table 1

	Estonian	English
articles	no grammatical realisation	clear-cut system
marking of object cases	genitive, partitive, nominative marking	no marking, implicitly objective (accusative)

Key words: bilingualism, language transfer, English, EstonianKulttuurienvälinen tabututkimus ja vieraiden kielten opetus

”ETTÄ MINKÄ SE PIMEÄ POOLI NYT OLI?”

ULKOMAALAINEN SUOMALAISEN JA SUOMENKIELISEN NOVELLIN

LUKIJANA JA TULKITSIJANA

Heidi Vaarala

Jyväskylän yliopisto / Suomen kielen laitos

Esitelmässäni tarkastelen sitä, miten ulkomaalainen suomen kielen opiskelija ymmärtää ja tulkitsee suomen kielellä lukemaansa suomalaista novellia. Kolme edistynyttä, eri maista kotoisin olevaa suomen kielen opiskelijaa keskustelee novellista puolistrukturoidussa koetilanteessa. Litteroidut keskustelut ja videoinnit ovat analyysin pohja.

Luettavat novellit ovat Riikka Takalan novelli ”Sima” kokoelmasta Koira nimeltä Onni ja muita onnettomuuksia (1997) ja Juha Seppälän novelli ”Isän kanssa hölkkäämässä” kokoelmasta Tunnetteko tyypin (1995). Nämä novellit on valittu luettaviksi, koska ne ovat kohtuullisen mittaisia, niiden sanasto on suhteellisen helppoa edistyneelle ulkomaalaiselle ja ne ovat symmetrisiä sisältönsä suhteen: Seppälän novellissa keskeiset henkilöt ovat isä ja poika, Takalan novellissa äiti ja tytär. Novellien sisältö tarjoaa mahdollisuuksia keskusteluun, jossa nousevat pintaan ainakin perhe, yhteiskunta, suomalaisuuteen liittyvät kulttuuriset piirteet, oman ja vieraan vertaaminen sekä suomalainen kirjallisuus. Tässä esitelmässäni keskityn käsittelemään joitakin Takalan Sima-novellin luennassa esiin tulleita piirteitä.

Tutkimusmenetelmän on löydyttävä vieraalla kielellä lukemisen ja kirjallisuuden tutkimuksen risteyksestä, mahdollisesti keskustelunanalyysin menetelmilläkin voisi olla jotakin annettavaa. Vieraalla kielellä lukemisen tutkimuksesta tämän työn tavoitteisiin sopii parhaiten sosiaalinen lähestymistapa. Anglosaksinen lukemistutkimus käyttää tästä termiä literacy, joka käsittää sekä lukemisen että kirjoittamisen. Suomalaisia käännöksiä termille ovat tekstiin liittyvä toiminta, tekstitoiminta tai tekstintutkimus. Tässä suuntauksessa kirjallista ja suullista esitystä ei eroteta selvästi toisistaan kuten transaktionaalisessa lähestymistavassa. Tekstien ympärillä toimiminen nähdään osana laajempaa sosiaalista yhteyttä ja laajempia sosiaalisia käytänteitä. Esimerkiksi tekstiin liittyvän keskustelun tutkiminen voi olla olennaista, juuri kuten novellien ymmärtämistä tutkittaessa tehdään.

Kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta lähestyn lukijaa ja tulkitsijaa jälkistrukturalistisesta kontekstista. Tekstin tulkinnan kannalta tämä merkitsee sitä, että tekstin merkitys rakentuu aina uudelleen muuttuvissa yhteiskunnallisissa ja historiallisissa tulkintakonteksteissa. Pyrin ensisijaisesti selvittelemään sitä, miten monin eri tavoin lukija ymmärtää tekstiä ja miten monia erilaisia tulkintoja sama teksti voi saada.

Avainsanat: suomi toisena kielenä, vieraalla kielellä lukeminen, tulkinta

NAISE ROLL JA IDENTITEET REKLAAMIDISKURSUSES

Ene Vadi

Tartu ålikool

Reklaamikeel kui direktiivne ja mõjutav allkeel kannab reklaami põhiideed ja aitab kaasa reklaamiefekti saavutamisele, ta edastab nii infot kauba kohta, kui ka kultuurilisi tähendusi. Selleks, et reklaamiprotsess oleks võimalikult edukas, peab reklaamija teksti koostamisel arvestama toote tarbijaskonnaga: tema teadmiste, väärtushinnangute ja vajadustega. Uurimaks, kuidas reklaamide autorid on kujutanud oma kauba sihtgruppi, kasutan ma diskursuse analüüsi.

Selle ettekande eesmärgiks on vaadelda Eesti naisteajakirjade reklaamide ala-diskursusi: identiteete, väärtusi ja suhteid. Uurimuse aluseks on ajakirjad Stiil (11.2000) ja Anne (5.2000), mis on oma sihtgrupiks kujundanud peamiselt noorema- ja keskealised vähemalt keskharidusega linnanaised. Reklaamijate ettekujutus nimetatud tarbijagrupist on järgnev. Kõige enam esitletakse noort kaunist naeratavat naist, kes naudib toote kasutamist/kasutustulemust. Autoriteetseteks eeskujudeks pakutakse modelle, misse ja näitlejaid. Tegevused, mida reklaamid kirjeldavad, on välimuse eest hoolitsemine ja vaba aja veetmine (puhkus, sport). Peamised väärtusdiskursused reklaamides on sotsiokultuurilised ja isiklikud: hedonism, sõprus, armastus, erootika, ilu, tervislikkus ja isikupära.

Reklaamide analüüs näitab, et ajakirja lugejale esitletakse n-ö ideaalnaist, kelle reklaamijad ise kujundanud on. Reklaam peegeldab üheltpoolt reaalselt toimuvat, kuid samas loob ka oma maailma ning genereerib uusi suhteid ja identiteete. Vaadeldavate naisteajakirjade tüüpiline reklaam peidab endas varjatud lubadusi kaunimale välimusele, õnnelikumale paarisuhtele ja huvitavamalt veedetud puhkusele, mille naine justkui ostetud kaubaga lisaks kaasa saab.

 

RUOTSIN ITÄMERENSUOMALAISTEN KIELTEN SYNTAKSIA: KIELIOPILLISET SIJAT MEÄNKIELESSÄ, RUOTSINSUOMESSA JA RUOTSINVIROSSA

Erling Wande	Raija Kangassalo	Peep Nemvalts
Tukholman yliopisto	Uumajan yliopisto	Tukholman yliopisto

Tutkimushankkeen esittely

Hankkeessa tutkitaan partitiivin, nominatiivin ja genetiivin käyttöä subjektin, objektin ja predikatiivin sijoina kolmessa Ruotsissa käytettävässä itämerensuomalaisessa kielessä, meänkielessä (Tornionlaakson suomessa), ruotsinsuomessa ja ruotsinvirossa. Tutkimushanke on kolmivuotinen, sen rahoittaa Ruotsin Vetenskapsr├Ñdet, ja se tehdään Tukholman ja Uumajan yliopiston yhteistyönä.

Tornionlaakson paikallisissa suomen kielen varieteeteissa on 1800-luvulta lähtien ollut meneillään erilliskehitys Suomessa käytettyihin varieteetteihin nähden, ja Tornionlaakson kielivarieteetteja pidetäänkin nykyään omana kielenään, meänkielenä. Myös ruotsinsuomessa ja ruotsinvirossa on nykyään havaittavissa piirteitä, joista näiden varieteettien voi päätellä olevan etääntymässä emokielistään, suomensuomesta ja vironvirosta.

Tutkimushankkeen tavoitteena on tehdä ensimmäinen laaja ja systemaattinen kartoitus meänkielen, ruotsinsuomen ja ruotsinviron erityiskehityksestä, joka tutkimuksen yhden päähypoteesin mukaan ilmenee mm. subjektin, objektin ja predikatiivin sijanvalinnassa.

Tutkimuksessa keskitytään puhekielen varieteetteihin. Informantteina on eri-ikäisiä ja molempia sukupuolia edustavia henkilöitä. Tutkimusaineistona käytetään olemassa olevia korpuksia, ja aineistoa täydennetään tarpeellisilta osin keräämällä uutta aineistoa.

Tutkijoiden työnjako määräytyy suurelta osin kunkin tutkijan kielitaustan mukaan. Hankkeesta julkaistaan sekä erillisiä, kuhunkin kieleen keskittyviä osatutkimuksia sekä yleisiä synteesinluonteisia tutkimusraportteja.

VIRON SUOMALAISTEN PUHEKIELESTÄ JA KULTTUURITAVOISTA

Kairi Veere

Tallinnan pedagoginen yliopisto

Jatkotutkimukseni aiheena on Virossa asuvien suomalaisten ja Suomessa asuvien virolaisten puhekieli. Päätavoitteenani on tutkia, mitä tapahtuu kielessä leksikaalisella tasolla eli miten (paljon) vieraassa yhteiskunnassa asuvien äidinkieleen tarttuu sukulaiskielen sanoja, ilmaisuja, kieliopillisia elementtejä, käännöslainoja ym.

Kielellisten interferenssi-ilmiöiden ohella haastatteluista ilmenevät myös ihmisten (kielenoppaitteni) kulttuuriharrastukset, suhtautuminen omaan kansaan eli kansallisuuteen sekä naapurimaahan, identiteettikysymykset (usein -ongelmatkin) jne. Sellaisten kysymysten tutkiminen antanee mahdollisuuden verrata kahta eri sukukansaa. Tästä osasta suunnittelen jatkoa bakalaureustyölleni (suomalaisten ja virolaisten identiteettien kehityksestä sekä nykytilanteesta).

 

ULKOSUOMALAISTEN JA MAAHANMUUTTAJANUORTEN KAKSIKIELISYYDEN TUKEMINEN PERHEISSÄ

Sanna Voipio

Helsingin yliopisto

Voipion kasvatustieteen pro gradu -työ käsitteli saksansuomalaisten lasten ja nuorten kaksikielisyyden tukemista. Münchenistä ja Hampurista koottujen Suomi-koululaisten ja heidän vanhempiensa haastattelujen (20 perhettä) perusteella kuvattiin sitä, miten saksansuomalainen lapsi tai nuori voidaan kasvattaa saksan- ja suomentaitoiseksi kaksikieliseksi. Erityisesti tutkittiin saksansuomalaisen perheen ja Suomi-koulun mahdollisuuksia tukea kaksikielisyyttä sekä ympäröivän saksalaisen ja Suomessa asuvien läheisten vaikutusta perheiden kaksikielisyyskasvatukseen.

Kaikki tutkimuksessa haastatellut lapset ja nuoret olivat vähintään additiivisesti kaksikielisiä, eli he ymmärsivät ja osasivat puhua sekä monet lukea ja kirjoittaakin suomea. Perheiden äidit olivat sisäistäneet oman merkityksensä suomenlähteinä. Isien suomen taidon ja asenteen suuri merkitys nousi keskeisesti esiin. Suomi-koulu saattoi tukea perheiden kaksikielisyyttä merkittävästi, mutta lapsen suomentaidon kehittämistä ei voi jättää sen varaan. Suomen puhumismahdollisuus sukulaisten kanssa oli lasten ja nuorten oppimismotivaation keskeisimpiä syitä. Johtopäätöksiin kuulunut ”kaksikielisen perheen pohdittavien kielikysymysten lista” jaetaan esitelmän kuulijoille.

Tutkija esittelee lyhyesti alkavan jatkotutkimuksensa, jossa tutkitaan kaksikielisyyttä Suomessa asuvien maahanmuuttajanuorten opetuksen tavoitteena. Maahanmuuttajanuorille opetetaan sekä suomea toisena kielenä että omaa äidinkieltä mahdollisuuksien mukaan, mutta opetusta ei tarjota kaikkialla eikä kaksikielisyyden tavoitetta ole määritelty selkeästi. Tutkimuksessa selvitetään kaksikielisyystavoitteen asettelua ja sisältöä maahanmuuttajaopetuksen pioneerimaissa, Suomessa tehtyä ja tehtävää maahanmuuttajaopetuksen opetussuunnitelmatyötä ja sen tavoitteenasettelua sekä kaksikielisyyden saavuttamisen mahdollisuuksia koulun ja perheiden tukikeinoin.

Avainsanat: kaksikielisyys, maahanmuuttaja, ulkosuomalainen.

PYSÄHTYNEISYYDEN AJAN HENKIREIKÄ

Valma Yli-Vakkuri

Eräs hanke suomen ja viron vertailevan tutkimuksen ja lähisukukielen opetuksen tukemiseksi pantiin alkuun 20 vuotta sitten: ensimmäiset ideariihet pidettiin vuonna 1982.

 

Kerron hankkeen alkuvaiheista ja tavoitteista – niistä kirjaamattomistakin, joita 1980-luvulla ei voinut panna anomusten perusteluihin lähestyttäessä suomalais-neuvostoliittolaista tieteellis-teknillistä yhteistoimintakomiteaa, jota ilman tieteellinen yhteistyö oli mahdotonta. Käsittelen erityisesti aikaa vuodesta 1980 vuoteen 1983, jona hanke kirjattiin komitean pöytäkirjaan nimellä tutkimushanke suomen ja viron kieliopillinen vertailu .

 

VIRO TOISENA KIELENÄ -OPETTAJANKOULUTUKSEN LÄHIHISTORIAA JA NYKYAIKAA VIROSSA

Jaan Õispuu

Tallinnan pedagoginen yliopisto

1970-1980-luvun neuvostoliittolaisen sosiolingvistiikan ydinkäsitteitä oli venäläis-kansallinen kaksikielisyys. Näissä olosuhteissa Tallinnan pedagoginen korkeakoulu aloitti vuonna 1982 viro vieraana -kielenä pääaineopinnot. Perestroikan alkaessa syksyllä 1986 Eestin SNT:ssa tuli ajankohtaiseksi viron kielen opettaminen venäjänkieliselle väestölle. Puolueenkin tasolla alettiin puhua venäläis-kansallisesta kaksikielisyydestä sekä viro vieraana kielenä -opettajain ja oppimateriaalien puutteesta. Tallinnan pedagogisessa korkeakoulussa käynnistettiin vilkas täydennys- ja uudelleenkoulutus. Tammikuussa 1989 virosta tuli Eestin SNT:n virallinen kieli.

Viro itsenäistyi uudelleen 20. elokuuta 1991, 1. huhtikuuta 1995 tuli voimaan Viron tasavallan uusi kielilaki. Muitten valtiollisten päätösten joukossa hyväksyttiin myös peruskoulu- ja lukiolaki, jonka mukaan vuoteen 2000 mennessä kaikkien lukioitten oli tultava vironkielisiksi. Laki esitti uusia vaatimuksia myös opettajankoulutukselle. Vuonna 1997 oli tekeillä kielistrateginen ohjelma, mutta eri mielipideryhmien eripuraisuuden takia työt jäivät kesken.

Lähes kymmenen vuotta Virossa on puhuttu kaksikielisen opetuksen tarpeellisuudesta muunkielisissä kouluissa. Opettajankoulutuksenkin on oltava ajan tasolla. Todellisuudessa kaksikielistä opetusta on kuitenkin vain harvoissa kouluissa. Siirtyminen vironkieliseen lukioon on muutettu vuoteen 2007. Nyt ollaan laatimassa uutta kielistrategiaa. Valmisteluihin on enää aikaa vain viisi vuotta.

Esitelmässäni pohdin opettajankoulutukseen liittyviä ydinkysymyksiä: onko vironkielinen lukio vuonna 2007 todellisuutta vai haavetta? Tarvitaanko vironkielistä lukioa ollenkaan, jos viron kielen taito taataan jo peruskoulussa? Mikä on kaksikielisen sivistyksen sisältö? Mitkä tehtävät olisi ratkaistava viro vieraana kielenä -opettajankoulutuksessa? Mitä haasteita esittää opettajankoulutukselle kaksikielinen sivistys? Viro toisena kielenä ei vieläkään ole virallinen käsite Virossa.

Avainsanat: opettajankoulutus, kaksikielinen sivistys